Yhteiskunta sotamoodiin!

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Venäjällä liikekannallepano ja sotateollisuus koittaa lähteä täyskierroksille. Tässä artikkelissa tarkastellaan liikekannallepanoa ja sen haasteita.

 

”Sotilaallinen erikoisoperaatio” on rusinoitunut valtavien tappioiden vuoksi kyvyttömäksi ratkaista sotaa Ukrainassa. Länsimaiset arviot Venäjän henkilöstömenetyksistä kuolleina ja haavoittuneina vaihtelevat 50 000 – 80 000 välillä. Hurja määrä, kun hyökkäys aloitettiin noin 200 000 miehellä. Jopa kolmannes pois pelistä.

 

Nyt on pakko tehdä jotakin, kun tappio häämöttää Kremlinkin näkökentässä. Pakko oli ottaa karvasta kalkkia ja julistaa liikekannallepano. Kalkki on karvas, sillä nyt seikkailusota tuo pelon tavallisten venäläisten pariin. Tämä syö luottamusta johtoon ja estää kansalaisia olemasta ikään kuin sivullisia ja elämään elämäänsä omassa pikkupiirissään välittämättä maailman myrskyistä. Tällainenhan on venäläisille tyypillinen defenssimekanismi. Nyt se ei toimi.

 

Venäläisen johtamistavan mukaisesti ensimmäiseksi kovennettiin rangaistuksia, mikäli ei alistu kutsuntoihin ja sotapalvelukseen. Esimerkiksi karkuruus ja omaehtoinen antautuminen voi tuoda monivuotisia vankeusrangaistuksia.

 

Heti perään ”osittainen” mobilisaatio, liikekannallepano. Ensivaihe käsittäisi 300 000 miestä. Venäläisten keskuudessa huoli ja pelko vain lisääntyi, kun paljastui, että lain luottamuksellisessa osassa annetaan mahdollisuus kutsua sotaan jopa miljoona miestä!

 

Määrä, 300 000 on mittava, jos se olisi osaavaa joukkoa, kuten suomalaiset reserviläiset ja lisäksi varustettu modernilla kalustolla ja varustuksella. Venäjällä vain alkaa olla pulaa ensilinjan kalustosta. Jos osaamispuutteita omaavat joukot varustetaan vanhanaikaisella kalustolla tai siitä voidaan koota vain kevyttä jalkaväkeä, taisteluteho jää pieneksi.

 

Liikekannallepanosuunnitelma on jo valmis:

Ensivaiheessa kutsutaan riviin seuraava reservissä oleva henkilöstö:

– miehistö ja aliupseerit aina 35 vuotiaisiin saakka.

– upseerit aina 50 vuotiaisiin saakka

– sotilasarvoltaan kapteenit kaikissa asteissa, majurit ja everstiluutnantit 55 vuotiaisiin saakka

– kaikki muut esiupseerit (kaiketi edellisiä korkeampiarvoiset) 60 ikävuoteen saakka

– Kenraalit ja vastaavat sotilasarvot 65 vuotiaisksi saakka.Mikäli tarvitaan, niin miehistön ja aliupseereiden kutsunta koskee myöhemmin 40 ja aina 50 vuotiaisiin saakka. Vastaavasti muissa kutsuntaluokissa ikä nousee 5 vuoden välein, jos väestä tulee uupeloa.

 

 Haasteet

 

Mutta ongelmia riittää. Ei Venäjällä ole ollut enää oikeasti toimivaa ja harjoiteltua liikekannallepanojärjestelmää, niin kuin meillä täällä Suomessa. Saa nähdä kuinka homma lähtee käyntiin.

 

Venäjän sodanjohdon tarpeena olisi saada riviin erityisesti ne, jotka ovat palvelleet ammattisotilaina aiemmin ja ovat jääneet siviiliin ennen tätä sotaa. Toisekseen äskettäin varusmiespalveluksen päättäneet nuoret miehet tarjoavat Venäjän mittapuussa osaavan kutsuttavan ryhmän. Mahtaako järjestelmä tavoittaa nämä keskeiset ryhmät? Ehkäpä totaalitaarinen valvontayhteiskunta löytää kansalaisensa.

 

Vaikka haluttujen ryhmien kutsunta onnistuisi, heidät pitää kouluttaa ja kertauttaa. Tilaa saattaa löytyä vaikkapa Suomenkin rajoilla puolityhjissä varuskunnissa, kun osaavin joukko kalustoineen on ollut jo poissa viime loppusyksystä lähtien.

 

Kuka kouluttaa? Venäjällä on varusmiespalvelusikäluokan vahvuus 130 000. Nyt äkkiä koulutettavien määrä olisikin yli 400 000, mikäli halutaan joukot kohtuullisella aikataululla sodan lihamyllyyn. Merkittävä joukko osaavaa kouluttajahenkilöstöä on Ukrainassa ja iso osa jo maan alla ikilevossa.

 

Kuinka varustaa? Jo nyt on ollut paljon merkkejä modernin kaluston puutteisa ja varsin vanhan kaluston käyttöönotosta, kuten vaikkapa T-62 panssarivaunut. Perustettavat joukot eivät varmastikaan ole läheskään kaikki kunnolla varustettuja.

 

Kuljettaminen rintamalle? Venäjän rautatiejärjestelmä on aina ollut valjastettuna sodankäynnin tarpeisiin rautatiejoukkoineen, joten tämä ei liene pullonkaula kuin ainoastaan siirroissa Ukrainan alueella. Ukrainahan on vast’ikään vallannut joitain rautateiden solmukohtia.

 

Taistelutahto ja moraalinen kestävyys? Sotaan pakotettujen, rangaistusten pelossa alistuvien joukkojen taistelutahto on hyvin kyseenalainen. Onhan nähty kuinka myös itsestään ylpeiden ammattilaisjoukkojen moraali ja taistelutahto on murentunut kun on katsottu todellisuutta silmiin.

 

Joukkojen huolto taistelukentällä? Ei ole ollut kehumista sodan alkuvaiheessakaan, vaikka silloin toimijoina ovat olleet ammattiarmeijan huoltojoukot. Ja nyt sota kärsii jo materiaalipuutteista. Vaikka osattaisiinkin huoltaa, niin ei ole enää kaikkea mitä jakaa.

 

Ei pelkkää juhlaa

 

Äiti-Venäjän puolustaminen koko länttä vastaan ei ole venäläisillekään hurmosta ja juhlaa. Päinvastoin, pelko levisi yhteiskuntaan mobilisaation julistamisen jälkeen. Mielenosoitukset alkoivat monissa kaupungeissa, mutta ne tukahdutettiin nopeasti. Osa reserviläisistä alkoi heti pyrkimään pois maasta, lentolippujen hinnat nousivat pilviin.

 

Google-hakukone auttoi osaltaan lukuisia vaaravyöhykkeessä olevia löytämään ei menetelmiä välttää tykinruokavaihtoehto. Konstit on monet: perinteiset lahjukset, tekaistujen lääkärintodistusten ostaminen, tukeutuminen vaikutusvaltaisiin sukulaisiin tai tuttuihin, kirjautuminen yliopisto-opiskelijaksi, työllistyminen sotateollisuuteen ja jopa itsensä vammauttaminen.

 

Nähtäväksi jää, kuinka suuri on tämä negatiivinen isku yhteiskunnassa. Levinnyt pelko ja epävarmuus johtaa luottamuksen karisemiseen johtoa kohtaan. Jos ”tavalliset” venäläiset alkavat laajasti kokemaan läheistensä menetyksiä ja lisäksi sotaonni ei käänny ja pakotteet alkavat purra yhteiskunnassa pitemmällä aikavälillä, johto saattaa vaihtua.

 

No, venäläiset ovat aina surkeaa tilaansa keventäneet anekdooteilla ja huumorilla. Niin nytkin: Liikekannallepano, mobilizatsia, on väännetty muotoon mogilizatsia. Mogila merkitsee hautaa.

 

Kuva: Ukrainan puolustusvoimat