Itärajansa puolustuksen vahvistamisen ja Suomen sekä Ruotsin jäsenyyskutsun lisäksi puolustusliitto Nato päätti Madridin huippukokouksessaan uuden Strategisen konseptin sisällöstä.
Lyhyt, mutta painava asiakirja on myös meidän kannaltamme tärkeä, sillä siinä määritellään järjestön tavoitteet ja painopisteet vuosiksi eteenpäin. Suomi liittyy hyvin erilaiseen Natoon kuin esimerkiksi etelänaapurimme Viro lähes kaksi vuosikymmentä sitten – tai edes Pohjois-Makedonia maalikuussa 2020.
Venäjä, Venäjä…
Venäjän suhteen Strateginen konsepti ei jätä suhteen mitään arvailujen varaan.
Itänaapurimme leimataan asiakirjassa suoraan turvallisuutta uhkaavaksi kansainväliseksi häiriköksi, jonka patoaminen kylmän sodan ajalta periytyvin opein on palannut Naton toiminnan keskiöön. Toki rajalinja on tällä välin ehtinyt siirtyä Saksasta Baltiaan, Puolaan ja Mustallemerelle – pian lähes varmasti myös Itä-Suomeen.
Erikseen todetaan, ettei edes Venäjän hyökkäystä Naton jäsenmaata kohtaan voida enää sulkea täysin pois laskuista. Mahdollisuuteen on siis varauduttava.
…ja Kiina
Siinä missä Venäjän rooli on vaihtunut kumppanista puolustusliiton jäseniä sekä euroatlanttista turvallisuutta vakavimmin uhkaavaksi toimijaksi, Kiina – niin Venäjän kumppanina kuin yksin – on tullut nimeltä mainiten osaksi länsiliittouman riskipalettia.
On ymmärrettävää, ettei Kiina saa Euroopan ja Atlantin valtameren alueen turvallisuuteen keskittyvässä järjestössä yhtä suurta huomiota kuin Venäjä, mutta Yhdysvaltain painopisteen siirtyminen Aasiaan ja Xi Jinpingin hallinnon kasvanut ulkoinen ja sisäinen aggressiivisuus ovat luonnollisesti vaikuttaneet uhka-arvioon.
Onpa Pekingin epäilty avustaneen Venäjää sen Ukrainaan kohdistaman helmikuisen suurhyökkäyksen alkuvaiheessa kyberkeinoin. Pari vuotta aiemmin Kiinaan yhdistetyt tahot hyökkäsivät Suomen eduskunnan tietojärjestelmiin. Venäjän tiedustelutoimintaan poikkeuksellisen avointa name and shame -taktiikkaa soveltanut Viro on viime aikoina saanut esitellä kansainvälisessä mediassa myös syytettyjä ja tuomittuja kiinalaisvakoojia.
Jotain kertoo sekin, että Naton huippukokoukseen oli kutsuttu paikalle Itä-Aasian demokraattisten maiden edustajia.
Joe Bidenin hallinto näkee Euroopan ja Indopasifisen alueen toisiinsa tiiviisti kytkeytyvinä maailmanpolitiikan näyttämöinä, joiden vakauden turvaamisessa Yhdysvalloilla on keskeinen, mutta ei yksinomainen rooli. Kahden rintaman sotaan ei ilman vahvoja liittolaisia ole kertakaikkisesti kykyjä.
Toisaalta USA tarvitsee Kiinan patoamiseen Euroopan unionin ja sen taloudellista sekä lainsäädännöllistä voimaa.
Yhtymäkohtia
Kirkastunut näkemys Venäjän roolista tärkeimpänä kansainvälistä ja transatlanttista turvallisuusjärjestystä terrorisoivana tekijänä on huomattavissa myös sellaisista tekstin kohdista, jotka eivät suoraan kysymystä käsittele.
Esimerkiksi ilmaisu lähialueiden turvallisuushaasteiden välisistä ”keskinäisistä yhteyksistä” (interconnectedness) vihjaa selvästi Venäjän – miksei myös Kiinan – epävakauttaviin toimiin sekä valtapyrkimyksiin Euroopan eteläisessä naapurustossa. Brutaaleimpana esimerkkinä tästä voidaan pitää Venäjän pyrkimystä keinotekoisen nälänhädän luomiseen Ukrainan viljanvientiä vaikeuttamalla.
Samalla kyse ei kuitenkaan ole pelkästään Venäjästä – onhan Kremlillä ja sen tukemilla Wagner-joukoilla aina paikalliset yhteistyökumppaninsa ja toiminnan mahdollistajat.
Lopulta Naton Strateginen konsepti vuonna 2022 heijastelee nimenomaan Yhdysvaltain maailmanpoliittisen hegemonian – jos sitä koskaan olikaan – päättymistä ja railon aukeamista liberaalien demokratioiden sekä niitä uhkaavien tahojen välille.
Vaikka Nato on ennen kaikkea sotilaallisen turvallisuuden ylläpitoon tähtäävä organisaatio, jäsenmaiden yhteistä arvopohjaa korostetaan dokumentissa jopa yllättävän paljon – ainakin, jos huomioidaan vaikkapa Turkin ja Unkarin viimeaikainen kehitys.
Näitäkin suurempana virtahepona olohuoneessa voidaan pitää globaalissa valtakamppailussa ehkä jopa ratkaisevaan asemaan nousevaa Intiaa, jonka nimeä ei paperissa mainita kertaakaan.
Yhdysvaltain pääkilpailijaa, Kiinaa, patoamaan kykenevä demokraattinen valtio suhtautuu epäluuloisesti suurimpiin länsimaihin, mikä on perinteisesti saanut sen hankkimaan leijonanosan sotilaskalustostaan Venäjältä. Joskus katse on toki suuntautunut myös vähemmän imperialismin perintöä kantaviin Euroopan maihin, kuten puolueettomuuspolitiikkaa harjoittaneeseen Ruotsiin.
Vuonna 2022 New Delhissä tunnetaan vahvoja epäilyjä Ukrainassa kykynsä näyttäneitä venäläiskoneita kohtaan, mutta toisaalta Ruotsikin on luopumassa puolueettomuudestaan. Kiinalta aseita tuskin ostetaan, sillä maa on Pakistanin jälkeen Intian todennäköisin vihollinen.
Mille puolelle nouseva talousmahti lopulta kallistuu?
Aluepuolustusta ja kyberkykyjä
Kaikkiaan Strategisen konseptin jokaiselta sivulta heijastuu ns. paluu perinteiseen: Naton tehtävä on suojella jäsenvaltioidensa alueellista koskemattomuutta ja turvallisuutta.
Ukrainan avustaminen ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän vahvistaminen tukevat tavoitetta, mutta ovat viime kädessä sille alisteisia. Kriisinhallinnan ja terrorismintorjunnan parista on tultu lähemmäs syitä, joiden vuoksi kylmän sodan länsiliitoksi aikanaan kehittynyt Nato synnytettiin.
Keinot ovat kuitenkin nykyisin moninaisemmat kuin toisen maailmansodan jälkeen, mikä näkyy myös liiton suhtautumisessa kyberhyökkäysten potentiaaliseen vaarallisuuteen. Asiakirjassa todetaan suoraan, että tietyissä oloissa pelkkä tietoverkkoihin kohdistettu hyökkäys voi riittää viidennen artiklan laukaisemiseen ja kollektiivisen puolustusvelvoitteen realisoitumiseen.
Tämä on sinänsä hyvin loogista. Isku sotilaskohteen tai sairaalan tietojärjestelmiin voi olla aivan yhtä lamauttava ja tappava kuin ohjus.
Jää nähtäväksi, saako edelleen paljon tulkinnanvaraa sisältävä muotoilu Venäjän tai Kiinan varomaan aiempaa voimakkaammin kyberkykyjensä käyttöä vai pikemminkin testaamaan kepillä jäätä.
Samoin on mielenkiintoista seurata lisääkö kirjaus Nato-keskustelua kaukana Venäjän rajasta sijaitsevissa, mutta teknologisesti haavoittuvaisissa maissa, jotka ovat toistaiseksi päättäneet jättäytyä puolustusliiton ulkopuolelle. Ainakin Irlannin, transatlanttisten tietoliikennekaapelien solmukohdassa sijaitsevan ”tietotekniikan pienen suurvallan” päättäjät saattavat muuttaa näkemyksiään perinteisestä liittoutumattomuudesta yllättävänkin pian. Sen jälkeen Naton ulkopuolelle Euroopan unionissa jäisivät enää ainoastaan Kypros, Malta sekä Itävalta.
