Onko Ukrainan sota kulkemassa kohti talvisodan kaltaista lopputulosta? Voisiko Venäjä siis epäonnistuneen valtausyrityksen sekä nukkehallitushaaveiden kaaduttua mahdollisesti pyrkiä vain vakiinnuttamaan asemansa osassa Itä-Ukrainaa.
Tämä on täysin mahdollista, etenkin, kun asiantuntijat ovat katsoneet rintamatilanteen käyvän ukrainalaisten kannalta yhä uhkaavammaksi.
Toisaalta Yhdysvaltain sitoutuminen Ukrainan voittoon, Venäjän strategiseen heikentämiseen sekä kasvava läntinen aseapu vievät tilannetta toiseen suuntaan. Kuitenkin myös talvisodan loppupuolella maamme johtohenkilöiden tilannekuva oli yleistä käsitystä synkempi, minkä vuoksi varsin epäedullisiin rauhanehtoihin kaikesta huolimatta suostuttiin.
Tällä kertaa tuskin Krimin tai Donbassin osalta tehdään varsinaista rauhansopimusta, sillä ellei Ukraina todella itse signaloi voimakkaasti halukkuuttaan alueluovutuksiin, tämä olisi äärimmäisen räikeä kylmän sodan (ja oikeastaan koko toisen maailmansodan) jälkeisen eurooppalaisen järjestyksen loukkaus. Tämän järjestyksen puolustaminen on ollut eräs tärkeimmistä argumenteista Ukrainan tukemiselle eikä ukrainalaisten valtava enemmistö ole missään tapauksessa valmis alueellisiin myönnytyksiin.
Sen sijaan poissuljettuna ei voi pitää skenaariota, jossa länsi voitaisiin saada hyväksymään ”tiekartta rauhaan” tai Venäjän todellisen vallan hyväksyminen Krimillä ja Donbassissa aselevon nimissä. Tähän suuntaan ovat vihjanneet muun muassa konkaridiplomaatti Henry
Kissingerin taannoiset puheet.
Suurin ongelma mallissa ei liity itse aluemenetyksiin (jotka nekin merkitsevät ukrainalaisille ja muutenkin symbolisesti paljon), vaan erityisesti muihin mahdollisiin toimiin, joita länsi saattaisi ”hyvän tahdon eleenä” suorittaa ennen kuin on nähty edes aselevon pitävyyttä.
Eikä Venäjällä ole aselevon pitävyyteen mitään intressejä etenkään, jos pakotteita poistetaan jo ennen Ukrainan varustamista hampaisiin. Selkeästi jäätynyt tulitaukolinja kun voisi mahdollistaa Ukrainan Nato-jäsenyyden erilliskirjauksella, jossa maa sitoutuisi ehdottomasti hakemaan aluekysymykselle yksin diplomaattista, ei-sotilaallista ratkaisua. Kevääseen 2022 vallinnut matalan intensiteetin konflikti on puolestaan varma siirtolohkare länsiliittoutumisen tiellä.
Saattaa olla, että lännessä aletaan tämäkin ongelma ymmärtää. Puheita mahdollisesta Putinin vetäytymisestä sivuun tai suoranaisesta vallankaappauksesta voikin arvioida myös tästä näkökulmasta: mikäli moinen aseleposopimus solmittaisiin näennäisesti uuden hallinnon kanssa nykydiktaattorin vetäydyttyä Mustanmeren rannalle sanatorioon viettämään eläkepäiviään, voisi Venäjän turvallisuuspalveluihin ja korruptioon perustuva järjestelmä selvitä paremmin.
Vallanvaihdoksen ja aselevon ajoittaminen mahdollisimman lähelle toisiaan saattaisi herpaannuttaa lännen fokuksen. Monet vaatisivat – kukin syistään – Moskovan keskusvallalle mahdollisuutta ”säilyttää kasvonsa”, sillä olisivathan nyt vallassa vanhan hallinnon järkevämmät miehet. Mitä heidän tilalle voisikaan tulla, jos pakotteita täysimääräisinä jatkettaisiin?
Tällaisille puheille ei tule antaa yhtään tilaa.
Jonkinlainen aseleposopimus väliaikaisratkaisuna voi sinänsä tulla kyseeseen, mutta Venäjän eristämistä ei saa lopettaa ennen kuin maa on vetäytynyt koko Ukrainasta sekä tehnyt juridisesti, mentaalisesti ja poliittisesti tilin väkivaltaisen menneisyytensä kanssa.
