Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin sinänsä odotettu iltalypsy on herättänyt suomalaisissa huolta Nato-jäsenyysprosessin pitkittymisestä sekä tähän liittyvistä riskeistä.
Ennen kaikkea “harmaan ajan” on pelätty mahdollistavan Venäjän painostustoimet, ehkä jopa sotilaallisen hyökkäyksen. Itänaapurin ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharovan kommentit “sotilaallisesta yllätyksestä” eivät varsinaisesti ole vähentäneet suomalaisten huolta. Itse Putin kyllä vaikutti rauhalliselta Sauli Niinistön kanssa käymässään keskustelussa, mutta Kremlin diktaattoria ei tunneta varsinaisesti rehellisyyden perikuvana.
Monelta osin nimenomaan Nato-jäsenyyshakemuksen jättämisen jälkeiseen aikaan liittyvä pelko vaikuttaa liioitellulta. Suomi valitsi puolensa ennennäkemättömän selkeästi viimeistään helmikuussa liittyessään Euroopan unionin pakoterintamaan. Pakotteiden sisältö luultavasti pikemminkin kiristyy kuin lientyy, joten parannusta ei ole luvassa. Tämän ymmärsivät myös suomalaiset kääntyessään sanoin joukoin Naton kannalle.
Se ei silti tarkoita, etteikö riskejä olisi nähtävissä. Erityisesti on pelätty kyberhyökkäyksiä sekä erilaisia sabotaasi-iskuja, mutta myöskään saaristossa tai idän korvessa tapahtuvia perinteisiä sotilasoperaatioita ei ole suljettu mahdollisuuksien listalta pois.
Luultavasti juuri näitä uhkia silmälläpitäen valtiojohtomme on muun muassa allekirjoittanut isäntämaatuen vastaanottamista koskevan teknisen asiakirjan sekä solminut kahdenvälisen, poliittiseen sopimukseen perustuvan puolustusliiton Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Yhdysvallatkin on luvannut hakemusaikaa turvata. Harjoituksia on pidetty ja tekemisissä ollaan korkeimpienkin päättävien tahojen kanssa erittäin tiiviisti.
Vaikka asiat saataisiinkin Turkin kanssa sovittua, ovat huolta herättäneet esimerkiksi Kroatian presidentti Zoran Milanovićin kommentit sekä se, että Sauli Niinistö ei tiettävästi ole saanut jäsenyyshakemukselle suoraan Unkarin pääministeri Viktor Orbánin tukea, vaan suostumuksen ilmaisi lähinnä seremoniallisen roolin omaava presidentti János Áder – ja hänkin on sittemmin tehnyt tilaa seuraajalleen Katalin Novákille.
Moni onkin pohtinut, löytyykö Suomelta (ja Ruotsilta) jonkinlainen suunnitelma B siltä varalta, että hakemuksen käsittely viivästyisi entisestään.
Moisista suunnitelmista tuskin julkisuuteen huudellaan, mutta Yhdysvaltain senaatin neljän viidesosan enemmistö antoi asiasta mahdollisen vihjeen vaatiessaan presidentti Joe Bidenia kiihdyttämään maidemme jäsenyysprosessia ja ilmaistessaan valmiuden kahdenvälisen turvatakuujärjestelmän luomiseen sen ajaksi.
Jo yksin lausunnolla on merkittävä rooli Turkin iltalyspimien tehoon, sillä huolimatta suorasanaisista tuenilmauksista nimenomaan senaatti omaa merkittävän roolin sitovien turvatakuusopimusten hyväksymisessä.
Jos poliittiset suhdanteet Yhdysvalloissa muuttuisivat, olisi sitoumuksesta peruuttaminen huomattavasti vaikeampaa kuin puhtaasti poliittisen lausunnon sivuuttaminen tai “luova tulkinta”.
Mikään ei ole varmaa ennen lihavan naisen laulua, mutta kahdeksankymmentä senaattoria sadasta on poikkeuksellisen voimakas tuki jo horisontissa välkkyvän Naton pohjoismaisen blokin luomiselle. Pysytään siis rauhallisina ja jatketaan valitsemallamme tiellä.
