Yhdysvaltain Euroopan armeijan entinen komentaja, kenraali Ben Hodgesin mukaan Ukrainalla on mahdollisuus voittaa Venäjää vastaan käymänsä puolustussota. Tällä Hodges ja hänen kannallaan oleva Yhdysvaltain hallinto tarkoittavat maan alueellisen koskemattomuuden täydellistä palauttamista, toisin sanoen myös Donbassin ”kapinallisalueiden” sekä Krimin päätymistä takaisin laillisen omistajansa haltuun.
Hodges toteaa Yhdysvaltain linjamuutoksen ottaneen aikansa, mutta nyt Ukrainan voitto on tunnustettu maan viralliseksi tavoitteeksi. Samalla on sanottu julkisesti ja suoraan pyrittävän Venäjän heikentämiseen ainakin siten, ettei se kykenisi uhkaamaan muita naapureitaan sotilaallisesti. Vastaavaa viestiä ovat toistaneet myös Ukrainan parlamentille puheen pitänyt Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson sekä Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock, jonka lausunnon mukaan pakotteiden purkaminen ennen Krimin palautusta ei tule kyseeseen.
Ehkä kaikista vaikuttavimpana voi kuitenkin pitää viimeiseen saakka Ukrainan aseistamista vastustaneen Saksan liittokansleri Olaf Scholzin puhetta buuaavien pasifistimielenosoittajien edessä. Entinen rauhanaktivisti korostaa heille germaanikanslerin intohimolla, kuinka kyynistä on vaatia ukrainalaisia puolustautumaan aseettomina raa’an hyökkäyksen edessä.
Reilun kahden kuukauden sota on täten osoittanut, miksi epätoivoiseltakin tuntuva vastarinta usein kannattaa. Se ei nimittäin lopulta ollut aivan epätoivoista: vaikka amerikkalaisten antama tiedustelu- ja aseapu sekä läntiset pakotteet ovat epäilemättä vaikuttaneet Venäjän operointikykyyn, pääasiallinen kiitos kuuluu ilman muuta ukrainalaisille.
Kuten Suomen talvisodassa, oikeudettoman hyökkäyksen edessä urheasti taistellut kansakunta on herättänyt maailman huomion. Itsenäisyystahdon pysyessä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta (tai niiden takia) äärimmäisen korkealla alkavat muutkin uskoa siihen, mihin ukrainalaiset pyrkivät alusta saakka: voittoon.
Myös Suomen pelasti tietenkin ensisijaisesti veteraanien ja sankarivainaiden urheus. Rauhanteon hetkellä ei kuitenkaan pidä väheksyä länsivaltojen esittämää uhkausta väliintulosta, jonka on arvioitu pakottaneen Josif Stalinin epämieluisaan, mutta jotenkuten diktaattorin kasvot säilyttäneeseen rauhaan. Sen myötä myös vältettiin tilanne, jossa Neuvostoliitto sekä natsi-Saksa olisivat voineet päätyä pidempään sotaan länttä vastaan.
Tällä kertaa sen enempää Ukrainalla kuin lännellä ei ole varaa puolivillaiseen rauhaan, vaan Venäjä on pantava maksamaan hyökkäyksestään massiivinen hinta. Seuraavat viikot lienevätkin sodan vaarallisimpia: aseapu ei ole vielä saapunut paikalle ja Kremlissä koetaan valtavaa painetta nopeiden ratkaisujen tekemiseksi.
Suomi solmi talvisodan rauhan, sillä ulkomaiden väliintulon odottelu olisi saattanut käydä maallemme kohtalokkaaksi. Ukrainalla ei tätä vaihtoehtoa ole.
Erityisen tärkeää on kuitenkin olla pelkäämättä voittoa. Ukrainalaisille tämä ei ole ollut ongelma, mutta joillekin läntisille tahoille kylläkin. Kaikki yritykset painostaa urheasti taistellutta kansakuntaa tarpeettomiin myönnytyksiin on katkaistava alkuunsa. Onneksi tämä vihdoin aletaan ymmärtää.
Kuva: Андрій Данкович / Andriy Dankovych – https://www.facebook.com/AndriyDankovych/posts/4905574016192792, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=115637498
