Tilanne 10. maaliskuuta

Artikkelit
Pekka Toveri

Tässä katsauksessa esitettävät tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, joiden paikkaansa pitävyyttä pyritään tarkistamaan käyttämällä useita eri lähteitä. Tiedot ovat tämän takia arvioita ja virheitäkin voi löytyä. Taistelutilanteen eläessä myös karttakuva on vain suuntaa antava. Paikannimissä käytetään jatkossa tässä kartassa käytettäviä suomenkielisiä nimiä.

 

Yleistilanne

 

Viimeiset 2-3 päivää venäläiset ovat tehneet vain rajoitettuja hyökkäyksiä eri puolilla. Venäläiset ovat keskittyneet selustan puhdistamiseen ukrainalaisista joukoista huollon turvaamiseksi sekä tehneet valmisteluja huollon turvaamisen kannalta tärkeimpien selustassa olevien kaupunkien valtaamiseksi. 

 

Kiovan länsipuolella on lähinnä pyritty saamaan haltuun edullisia lähtöasemia Kiovan luoteisosista. Kaupungin itäpuolella on lähinnä puhdistettu selustaa ja luotu edellytyksiä lähipäivinä jatkettavaan operaatioon Kiovan valtaamiseksi. Ukrainalaiset ovat parannelleet Kiovan puolustusta ulkomaisten vapaaehtoisten tuella. Kiovan itäpuolisilla alueilla paikallisjoukot ovat jatkaneet iskuja venäläisten selustassa etenkin huoltoa vastaan.

 

Venäläiset ovat saaneet parhaiten menestystä Harkovan ja Donbassin alueilla missä ukrainalaiset ovat kovan paineen ja saarrostusuhan alla. Dnieprin itäpuolisten alueiden puolustus Donbassin suunnassa on uhattuna.

 

Krimin pohjoispuolella painopiste on ollut Mykolajivissa, jossa venäläiset pyrkivät luomaan edellytyksiä hyökkäyksen jatkamiseen Odessan suuntaan.

 

Venäjän ilmavoimat ovat toimineet jonkin verran aktiivisemmin lähinnä Kiovan ja Harkovan kaupunkeja vastaan. Merivoimien Kalibr-risteilyohjuksilla ja ilmaiskuilla on isketty viime päivinä Ukrainan lentotukikohtiin mikä on vähentänyt yhdessä huonon lentosään kanssa Ukrainan ilmavoimien aktiivisuutta.

 

Venäläiset joukot ovat jatkaneet vallatuissa taajamissa kauppojen ryöstelyä.

 

Venäjä on jatkanut lisäjoukkojen keskittämistä Ukrainaan mutta merkittäviä joukkomääriä ei ole vielä saatu alueelle.

 

Venäjän valheelliset tarinat Ukrainan likaisen pommin valmistamisesta ja kemiallisen aseen käyttövalmisteluista ovat todennäköisesti tekosyitä käyttää jatkossa lisää voimaa myös asutuskeskuksia vastaan.

Taistelut pääsuunnissa

 

Kiovan luoteispuolella venäläiset ovat tulittaneet erityisesti Irpin kaupunkia Kiovan luoteispuolella sekä tehneet paikallisia hyökkäyksiä noin viidellä maahanlaskujoukkojen taisteluosastolla. Venäläiset pyrkivät ilmeisesti valtaamaan kaupungin hyökkäyksen lähtöalueeksi. Venäläiset ovat keskittäneet alueelle Tshetsheenijoukkoja, Ligan (Wagner) palkkasotilaita ja kansalliskaartin joukkoja. Ukrainalaiset ovat jatkaneet puolustuksen vahventamista hyödyntäen myös ulkomailta saapuneita vapaaehtoisia. Lisäksi on tehty vastahyökkäysvalmisteluja.

 

Kiovan koillispuolella venäläisen 41.Armeijan joukot saartavat edelleen Tsernihiniä ja ovat tehneet hyökkäyksiä pohjoisesta kohti kaupunkia.

 

Kiovan itäpuolella venäläiset 1.Kaartin Panssariarmeijan joukot ovat edelleen noin 25 km Kiovasta. Joukkojen selustassa 2.Kaartin Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan kolme taisteluosastoa pyrkii valtaamaan Prylukyn leventääkseen läpimurtoa. Nizhyn on saarrettu mutta kaupunkia vastaan ei ole juuri toimittu Ukrainalaiset ovat kyenneet jatkamaan iskuja venäläisten huoltoa vastaan selustassa.

 

Harkovan länsipuolella Sumyn kaupunkia on tulitettu ja venäläiset ovat keskittämässä joukkoja kaupungin läheisyyteen, arviolta yhdeksän 2.Armeijan taisteluosastoa, joista osa on vedetty Harkovasta. Sumyn valtaaminen helpottaisi venäläisten operaatioita Kiovan ja Harkovan suuntiin. Harkovan tulittamista tykistöllä ja ilmapommituksilla on jatkettu.

 

Harkovan itäpuolella 20.Armeijan 144.Moottoroidun Jalkaväkidivisioona joukot taistelevat Iziumissa samalla kun Luhanskin kapinallisten 2.Armeijakunta uhkaa saarrostaa Sievierodontskia.

 

Mariupolissa venäläisten 58.Armeijan, 810.Merijalkaväkiprikaatin ja 8.Armeijan 150.Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan 7-8 pataljoonan taisteluosastoa käsittävä joukko piirittää kaupunkia. Venäläiset ovat estäneet siviilien evakuoimisen kaupungista tulittamalla sovittuja evakuointireittejä. Ukrainalaiset ovat jatkaneet vastahyökkäyksiä pohjoisesta mutta ilman suurempia tuloksia.

 

Krimin pohjoispuolella venäläisiä 7.Kaartin Maahanlaskudivisioonan joukkoja on ohittanut Mykolajivin edeten aina Voznesenskin eteläpuolelle. Venäläiset ovat yrittäneet vallata Mykolajivia 20.Kaartin Moottoroidun Jalkaväkidivisioona joukoilla, mutta hyökkäykset on torjuttu. Kaupunkia tulitetaan aktiivisesti mutta muuten venäläiset eivät ole olleet kovinkaan aktiivisia. Ukrainalaisia osastoja taistelee edelleen Hersonin eteläpuolisilla alueilla.

 

Venäjän operaation jatko 2-3 vrk

 

Kiovan luoteispuolelta Venäjä jatkanee hyökkäystä kaupungin saartamiseksi ja valtaamiseksi samalla kun selustan huoltovaikeuksia selvitetään. Etelään suunnattavien hyökkäysten lisäksi venäläiset saattavat yrittää lähipäivinä suoraa hyökkäystä kaupungin keskustaan parhailla joukoillaan. Kiovan tiukkaan saartoon ei ole joukkoja ja puolustajan murtaminen tulella kestäisi pitkään. Siksi venäläiset saattavat yrittää lähipäivinä hyökätä tshetsheenijoukoilla ja Wagnerin palkkasotilailla, joita tuetaan erikoisjoukoilla ja 76.Maahanlaskudivisioonan joukoilla, suoraan Kiovan keskustaan. Ukrainalaiset todennäköisesti pyrkivät pitämään Irpin kaupungin hallussaan ja iskemään etelään hyökkäävien venäläisten sivustoihin.

 

Dnieprin itäpuolella venäläiset pyrkivät puhdistamaan selusta-alueita ukrainalaisista joukoista, jotka häiritsevät huoltoa sekä valtaamaan Tshernihivin. 1.Panssariarmeijan joukot jatkanevat hyökkäystä kaakkoon kohti Dniepriä saartaakseen Kiovan.

 

Venäläiset jatkanevat operaatiota Sumyn valtaamiseksi, jonka jälkeen voimaa suunnattaneen edelleen etelään Pultavan suuntaan. Samoin Tsherhiniv lähellä Valko-Venäjän rajaa pyritään valtaamaan Kiovan suunnan huoltoyhteyksien turvaamiseksi.

 

Harkovan itäpuolella venäläisten 20.Armeijan joukot jatkanevat hyökkäystä kohti Iziumia samalla kun Luhanskin kapinallisten 2.Armeijakunta pyrkii edelleen saarrostamaan ukrainalaisia joukkoja Sievierodontskissa.

 

Mariupolissa 58.Armeijan ja 8.Armeijan joukot jatkavat kaupungin tulittamista raskailla aseilla ja pyrkinevät valtaamaan kaupungin lähipäivinä. Ukrainalaiset todennäköisesti eivät enää kykene tekemään pohjoisesta vastahyökkäyksiä koska joukkoja on jouduttu vetämään saarrostusuhan takia pohjoisemmaksi. Venäläiset saattavat pyrkiä hyökkäämään Zaporizzjan suuntaan, mikä uhkaisi Donbassissa taistelevien ukrainalaisten joukkojen selustayhteyksiä.

 

Venäläiset pyrkinevät edelleen valtaamaan Mykolajivin kaupungin saadakseen lähtöasemat Odessaan suunnattavalle hyökkäykselle. Voimat eivät ilmeisesti riitä pohjoisempana olevan Voznesenskin valtaamiseksi toisen hyökkäysuran avaamiseksi Odessan suuntaan. Rautatieyhteyden kuntoon saaminen Krimiltä Mykolajivin suuntaan helpottaa venäläisten huoltoa ja tehostanee hyökkäystä. Venäjän Transnistriassa olevien kahden taisteluosaston valmiutta on aiemmin nostettu, ja ne valmistautunevat tukemaan hyökkäystä Odessan suuntaan.

 

Operaatioiden jatko 3 vrk –

 

Venäjän painopiste säilynee Kiovan eristämisessä ja valtaamisessa sekä lännestä että idästä.  Venäjä pyrkinee edelleen hyökkäämään valtatie E40:n eteläpuolelle, ottamaan yhteyden alueelle saarrettuihin omiin joukkoihin ja jatkaa hyökkäystä kaakkoon saartorenkaan luomiseksi. Ukraina on Kiovan länsipuolella ryhmittänyt joukkojaan estääkseen venäläisten pääsyn valtatie E40:n eteläpuolelle.

 

Kiovan koillispuolella venäläiset pyrkivät valtaamaan ja puhdistamaan saarretun Tsernihivin kaupungin, mikä mahdollistaisi Valko-Venäjältä tulevan rautatielinjan korjaamisen käyttökuntoon. Kiovan itäpuolella venäläiset pyrkinevät saamaan Brovaryn kaupungin ja Boryspilin lentokentän haltuunsa. Tämä mahdollistaisi kaupungin eristämisen idästä sekä loisi lähtöasemat Kiovan keskustaan suunnatulle hyökkäykselle.

 

Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamisen ja huollon järjestelyjen ja lisäjoukkojen saamisen jälkeen venäjällä on valmius aloittaa hyökkäys Kiovaan ehkä noin viikon kuluttua. Venäläisten mahdollisuudet vallata Kiova kahden viikon sisällä lienevät vähäiset.

 

Suurimmat mahdollisuudet menestykseen venäläisillä on tällä hetkellä Harkovan suunnassa ja Donbassissa. Jos venäläiset onnistuvat jatkamaan etenemistä Pultavan suuntaan sekä valtaamaan Iziumin, Sievierodontskin ja Mariupolin sekä jatkamaan hyökkäyksiä kyseisistä kaupungeista etelään ja pohjoiseen, ukrainalaisten on pakko vetää joukot lähemmäs Dniepriä Zaporizzjan ja Dnipron puolustamiseksi, tai kokonaan Dnieprin länsipuolelle.

 

Krimin pohjoispuolella, venäläiset pyrkivät valtaamaan ja puhdistamaan Mykolajivin, jonka jälkeen jatketaan hyökkäystä Odessaan yhtä aikaa Transnistriasta tulevan hyökkäyksen ja maihinnousun kanssa. Odessan valtaaminen mahdollistaisi Ukrainan eristämisen Mustasta merestä. Venäläisillä ei kuitenkaan ole todennäköisesti riittävästi joukkoja Odessan valtaamiseen vielä ainakaan viikkoon.

 

Ukrainan asevoimat ovat kyenneet kuluttamaan venäläisiä sitkeällä puolustuksella ja taktisilla vastahyökkäyksillä. Ukrainan asevoimien kyky operatiivisiin vastahyökkäyksiin on kuitenkin rajallinen. Taistelut jatkunevat kulutussodankäyntinä vielä useita viikkoja.

 

Ukrainan puolustusministeriön eilisen ilmoituksen mukaan taisteluissa on kaatunut ja haavoittunut yli 12.000 venäläistä sotilasta. Lisäksi 200 on otettu vangiksi. Kalustotappioina Venäjä on ilmoituksen mukaan menettänyt 335 panssarivaunua, 1105 panssariajoneuvoa, 123 tykkiä, 56 raketinheitintä, 29 ilmatorjuntajärjestelmää, 526 pyöräajoneuvoa, 60 polttoaineajoneuvoa, 7 lennokkia, kaksi veneluokan taistelualusta ja korvetin, 49 lentokonetta ja 81 helikopteria. Luvut ovat edelleenkin vahvistamattomia, mutta todennäköisesti oikean suuntaisia ainakin kaluston osalta. Tappioiden kasvaminen on hieman hidastunut, mutta jatkaa tasaista kasvua. Kestää kuitenkin tällä vauhdilla vielä useita viikkoja ennen kuin tappiot alkavat vaikuttaa vakavasti Venäjän operaatioiden jatkamiseen. Lisäksi ei ole tietoa Ukrainan asevoimien taistelukunnosta, joten on vaikea arvioida Ukrainan kykyä jatkaa tappioiden tuottamista.