Tilanne illalla 7.3.

Artikkelit
Pekka Toveri

Venäläiset ovat olleet suhteellisen passiivisia Kiovan suunnassa. Kiovan itäpuolella on lähinnä puhdistettu selustaa ja luotu edellytyksiä lähipäivinä jatkettavaan operaatioon Kiovan valtaamiseksi.

Venäläiset ovat saaneet parhaiten menestystä Harkovan ja Donbassin alueilla missä ukrainalaiset ovat kovan paineen ja saarrostusuhan alla. Dnieprin itäpuolisten alueiden puolustus Donbassin suunnassa on uhattuna. 


Krimin pohjoispuolella painopiste on ollut Mykolajivin-Voznesenskin suunnassa, jossa venäläiset pyrkivät luomaan edellytyksiä hyökkäyksen jatkamiseen Odessan suuntaan.

Venäjän ilmavoimat ovat toimineet jonkin verran aktiivisemmin lähinnä Kiovan ja Harkovan kaupunkeja vastaan. Ilmavoimilla ei ilmeisesti kuitenkaan ole suurempaa kykyä maavoimien taistelun tukemiseen ilmatulenjohtajien puutteen ja ukrainan lähi-ilmatorjunnan takia. Merivoimien Kalibr-risteilyohjuksilla on isketty päivän aikana Ukrainan lentotukikohtiin. 

Venäläiset ovat pyrkineet rajoittamaan Ukrainan hallituksen tiedotustoimintaa ja kansalaisten tiedonsaantia ja -jakamista iskemällä television lähetystorneihin sekä internetyhteyksiin. Internetin käyttökatkoksia on raportoitu eri puolilla maata. Venäläiset joukot ovat jatkaneet vallatuissa taajamissa kauppojen ryöstelyä, joka osin johtunee huoltovaikeuksista. 

Venäjä on jatkanut lisäjoukkojen keskittämistä Ukrainaan. Lisäksi eräiden tietojen mukaan Venäjä on tuomassa syyrialaisia taistelijoita alueelle. Syyriassa kaupunkitaisteluissa kokemusta saaneita palkkasotilaita käytettäisiin ilmeisesti etenkin Kiovan ja Harkovan valtaamisessa.

Taistelu pääsuunnissa

Kiovan luoteispuolella Venäläisten 35.Armeija joukkojen vaikeuksia on lisännyt ukrainalaisten tekemät tulvitukset, jotka vaikeuttavat ajoneuvoruuhkan selvittämistä. Venäläisten hyökkäykset ovat olleet rajoitettuja, painopisteen ollessa etelän suuntaan Kiovan saartamiseksi. Venäjän ilmavoimat ovat kärsineet tappioita pommittaessaan Kiovaa.


Kiovan koillispuolella venäläiset ryhmittivät 36. ja 41.Armeijan joukkoja saarretun Tsernihin ympäristöön, tuoden alueelle myös termobaarisia raketteja ampuvia TOS-1 raketinheittimiä. Alueella ei ollut suurempia taisteluita.

Kiovan itäpuolella noin 25 km:n päähän keskustasta vetäytyneet venäläiset 1.Kaartin Panssariarmeijan joukot eivät ole tehneet kovinkaan aktiivisia hyökkäyksiä, pois lukien yritystä kiertää puolustus etelän kautta ja edetä kohti Dniepriä. Selusta-alueita pyritään puhdistamaan ukrainalaisista joukoista. Venäläiset ovat saaneet Konotopin kaupungin haltuunsa. Konotopin kautta kulkee rautatie Venäjälle ja huollon järjestämiseksi olisi tärkeää saada rataverkko ja sen solmupisteet hallintaan. Rataverkkojen tärkeyttä kuvaa se, että Venäjällä on käytössään jopa panssaroituja ja aseistettuja junavaunuja junien suojaamisen Toisen Maailmansodan tapaan.

Harkovan länsipuolella Okhtyrkan kaupunki on jäänyt saarroksiin. Alueella toiminee viisi taisteluosastoa 1.Kaartin Panssariarmeijan 4.Panssaridivisioonasta. Venäläisten selustassa saarretaan Sumyn kaupunkia myös arviolta viidellä taisteluosastolla saman panssariarmeijan 27.Moottoroidusta jalkaväkiprikaatista ja 2.Moottoroidusta Jalkaväkidivisioonasta. 

Harkovassa venäläiset ovat jatkaneet kaupungin pommittamista. Kaupungin itäpuolella 20.Armeijan 144.Moottoroidun Jalkaväkidivisioona joukot lähestyvät Iziumia samalla kun Luhanskin kapinallisten 2.Armeijakunta uhkaa saarrostaa Sievierodontskia.

Mariupolissa venäläisten 58.Armeijan, 810.Merijalkaväkiprikaatin ja 8.Armeijan 150.Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan 7-8 pataljoonan taisteluosastoa käsittävä joukko piirittää kaupunkia. Venäläiset ovat estäneet siviilien evakuoimisen kaupungista tulittamalla sovittuja evakuointireittejä. Ukrainalaiset ovat tehneet paikallisen vastahyökkäyksen pohjoisesta mutta ilman suurempia tuloksia.  

Bucha, Kiovan liepeillä. V-tunnuksella (Merijalkaväkijoukot) merkitty venäläinen ilmatorjuntapanssariajoneuvo on tullut tiensä päähän. 1.3.2022 REUTERS/Serhii Nuzhnenko


Krimin pohjoispuolella venäläisiä 7.Maahanlaskudivisioonan joukkoja on ohittanut Mykolajivin edeten aina Voznesenskin liepeille. Venäläiset ovat yrittäneet vallata Mykolajivia 20.Kaartin Moottoroidun Jalkaväkidivisioona joukoilla, mutta hyökkäykset on torjuttu. Vallattua Hersonin kaupunkia puhdistetaan ukrainalaisista joukoista. Ukrainalaisia osastoja taistelee edelleen Hersonin eteläpuolisilla alueilla. Hersonin rautatiesilta on ilmeisesti korjattu, mikä mahdollistaa venäläisten huoltokuljetukset rautateitse Krimiltä.

Idempänä Zaporizzjan kaakkoispuolella venäläiset ovat saartaneet Orikhivin kaupungin.

Venäjän operaation jatko 2-3 vrk

Venäjä jatkanee hyökkäystä Kiovan luoteispuolelta kaupungin saartamiseksi ja valtaamiseksi samalla kun selustan huoltovaikeuksia yritetään selvittää. Venäläiset pyrkivät todennäköisesti levittämään sillanpäätään lännemmäksi suojatakseen sivustaansa paremmin, samalla kun hyökätään etelään valtatie E40:n katkaisemiseksi ja yhteyden saamiseksi valtatien eteläpuolella oleviin joukkoihin. Ukrainalaiset todennäköisesti pyrkivät hidastamaan venäläisiä omilla vastahyökkäyksillään. 

Dnieprin itäpuolella venäläisillä ei liene riittävästi joukkoja tunkeutua Kiovaan ennen kuin lisävoimaa saadaan alueelle. Lisäjoukkoja odotellessa pyritään sitomaan Kiovan puolustajia idästä samalla kun pyritään lyömään ainakin selustaan Tsernihivin ja Nizyn alueelle jääneet ukrainalaiset joukot huoltoyhteyksien turvaamiseksi. 

Harkovan länsipuolella saarretun Okhtyrkan valtauksen jälkeen venäläisillä on edellytykset jatkaa hyökkäystä etelään Pultavan suuntaan ja jatkaa edelleen etelään, edellyttäen että heillä riittävästi taistelusta irti olevia joukkoja. Jos tämä onnistuu, uhkaa se Harkovan puolusta.

Kaupungin itäpuolella venäläisten 20.Armeijan joukot jatkavat hyökkäystä kohti Iziumia samalla kun Luhanskin kapinallisten 2.Armeijakunta pyrkii saarrostamaan ukrainalaisia joukkoja Sievierodontskissa. 

Mariupolissa 58.Armeijan ja 8.Armeijan joukot jatkavat kaupungin tulittamista raskailla aseilla ja pyrkinevät valtaamaan kaupungin lähipäivinä. Ukrainalaiset todennäköisesti pyrkivät helpottamaan tilannetta pohjoisesta suunnattavilla vastahyökkäyksillä.


Venäläiset pyrkinevät edelleen valtaamaan Mykolajivin kaupungin saadakseen lähtöasemat Odessaan suunnattavalle hyökkäykselle. Samaan aikaan pyritään valtaamaan pohjoisempana Vornesensk toisen hyökkäysuran avaamiseksi Odessan suuntaan. Rautatieyhteyden kuntoon saaminen Krimiltä Mykolajivin suuntaan helpottaa venäläisten huoltoa ja tehostanee hyökkäystä.

Ukrainassa vallitsee tulevina päivinä laajoilla alueilla heikko lentosää, joka heikentää Venäjän ilmavoimien mahdollisuuksia tukea maavoimien taistelua.


Operaatioiden jatko 3 vrk –

Venäjän painopiste säilynee Kiovan eristämisessä ja valtaamisessa sekä lännestä että idästä.  Venäjä pyrkinee edelleen hyökkäämään valtatie E40:n eteläpuolelle, ottamaan yhteyden alueelle saarrettuihin omiin joukkoihin ja jatkaa hyökkäystä kaakkoon saartorenkaan luomiseksi. Ukraina on Kiovan länsipuolella ryhmittänyt joukkojaan estääkseen venäläisten pääsyn valtatie E40:n eteläpuolelle. 

Kiovan koillispuolella venäläiset valmistautuvat ilmeisesti saarretun Tsernihivin valtaamiseen. Kaupungin valtaus mahdollistaisi Valko-Venäjältä tulevan rautatielinjan korjaamisen käyttökuntoon. Kiovan itäpuolella venäläiset pyrkinevät saamaan Brovaryn kaupungin ja Boryspilin lentokentän haltuunsa. Tämä mahdollistaisi kaupungin eristämisen idästä sekä loisi lähtöasemat Kiovan keskustaan suunnatulle hyökkäykselle.

Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamisen ja huollon järjestelyjen ja lisäjoukkojen saamisen jälkeen venäjällä on valmius aloittaa hyökkäys Kiovan valtaamiseksi ehkä noin viikon kuluttua.

The New York Times



Suurimmat mahdollisuudet menestykseen venäläisillä on tällä hetkellä Harkovan suunnassa ja Donbassissa. Jos venäläiset onnistuvat jatkamaan etenemistä Pultavan suuntaan sekä valtaamaan Iziumin, Sievierodontskin ja Mariupolin ja jatkamaan hyökkäyksiä kyseisistä kaupungeista etelään ja pohjoiseen, ukrainalaisten on pakko vetää joukot lähemmäs Dniepriä Zaporizzjan ja Dnipron puolustamiseksi, tai kokonaan Dnieprin länsipuolelle.

Krimin pohjoispuolella, jos Mykolajivin valtaus ei onnistu, venäläiset saattavat yrittää kiertää kaupungin Voznesenskin kautta ja uhkaamaan Odessa pohjoisesta tulevalla hyökkäyksellä. Odessan valtaaminen mahdollistaisi Ukrainan eristämisen Mustasta merestä. Venäläisillä ei kuitenkaan ole todennäköisesti riittävästi joukkoja Odessan valtaamiseen vielä ainakaan viikkoon.

Venäjä on saamassa edellytykset Kiovan ja Dnieprin itäpuolisten alueiden sekä Ukrainan etelärannikon valtaamiseen noin viikon sisällä. Sillä ei kuitenkaan ole välttämättä vielä riittävästi joukkoja operaatioiden loppuun saattamiseen. Lisäjoukkojen saaminen alueelle voi vielä kestää useamman viikon.

Ukrainan asevoimat ovat kyenneet kuluttamaan venäläisiä sitkeällä puolustuksella ja taktisilla vastahyökkäyksillä, joilla on kyetty tuhoamaan venäläisiä komppanian kokoisia joukkoja sekä tilapäisesti lamauttamaan pataljoonan kokoisia osastoja. Ukrainan asevoimien operatiiviset prikaatit ovat kuitenkin hajallaan laajassa kaaressa pohjoisessa, idässä ja etelässä, eikä heillä ole kykyä keskittää voimia operatiivisiin vastahyökkäyksiin, joilla saataisiin lyödyksi suurempia venäläisiä osastoja. Taistelut jatkunevat kulutussodankäyntinä vielä useita viikkoja.

GB News



Ukrainan puolustusministeriön eilisen ilmoituksen mukaan taisteluissa on kaatunut 11.000 venäläistä sotilasta. Lisäksi 200 on otettu vangiksi. Kalustotappioina Venäjä on ilmoituksen mukaan menettänyt 285 panssarivaunua, 985 panssariajoneuvoa, 109 tykkiä, 50 raketinheitintä, 21 ilmatorjuntajärjestelmää, 447 pyöräajoneuvoa, 60 polttoaineajoneuvoa, 4 lennokkia, kaksi veneluokan taistelualusta, 39 lentokonetta ja 48 helikopteria. 

Etenkin kaatuneitten määrä kuulostaa korkealta. Yhdessä haavoittuneiden kanssa tämä merkitsisi ainakin yli 30.000 sotilaan tappioita Venäjälle, joka rajoittaisi jo operaatioiden toteuttamista jo merkittävästi. Eräiden tietojen mukaan Valko-Venäjän sairaaloihin olisi tuotu jopa yli kymmenen tuhatta haavoittunutta sotilasta, mutta tietoa ei ole vielä kyetty varmistamaan. Venäjän todelliset tappiot lienevät huomattavia, mutta pienempiä kuin Ukraina on ilmoittanut. Ukrainan ilmoittamat kalustotappiot lienevät lähempänä totuutta. Ne edustavat kuitenkin alta 10% Venäjän joukkojen kalustosta. Paikallisesti tappiot ovat tietyille joukoille niin suuria, että ne menettävät taistelukykynsä, mutta kokonaisuutena huoltovaikeudet lienevät toistaiseksi suurempi haitta Venäjän etenemiselle kuin kalustotappiot. Ukrainan tappioista ei ole esitetty tarkempia arvioita.