Venäläisillä vaikeuksia?

Artikkelit
Pekka Toveri

 

Uunituore tilanneseuranta rautaisen ammattilaisen toteuttamana. Kenraalimajuri Pekka Toverin raportti Ukrainan sodan 27.2. illan tilanteesta.

 

Yleistilanne

 

Venäläisillä on ilmeisesti vaikeuksia epäsuoran tulen ja ilmatuen johtamisessa ja koordinoinnissa, jota ei ole helpottanut se, että Ukrainan ilmapuolustus toimii edelleen jollain tasolla ja Venäjän ilmanherruus kyetään kiistämään. Venäjän kauaskantoisten asejärjestelmien ohjusiskut ovat olleet vähäisiä johtuen ilmeisesti ohjusten vähäisyydestä. Voi myös olla, että Venäjällä ei ole riittävää tiedustelu- ja maalittamiskykyä paikantaakseen sopivia maaleja iskuja varten.

 

Venäjällä on ilmeisesti ollut myös vaikeuksia johtaa joukkojaan kootun vaikutuksen aikaan saamiseksi. Tämä voi johtua myös siitä, että armeijoiden johtoportailla on liikaa johdettavia vaikeuttaen sotatoimien johtamista. Ei ole vielä tiedossa onko pataljoonan taisteluosastoja koottu prikaateiksi ja rykmenteiksi armeijoiden johtoportaiden alaisuuteen, mikä helpottaisi ja selkeyttäisi johtamista.

 

Venäjän hyökkäys on viikonlopun aikana ajautunut monissa suunnissa vaikeuksiin ja hidastunut. Julkisten tietojen mukaan venäläisillä on ollut huoltovaikeuksia ja vaunu- ja kuorma-autokalustoa on hylätty ilmeisesti polttoaineen loppumisen takia useammissa paikoissa. Ukrainalaiset ovat myös useammassa paikassa kyenneet iskemään venäläisten selustassa huolto- ja pioneeriyksiköitä vastaan tuhoten kymmeniä ajoneuvoja kerralla.

 

Lauantain aikana useammassa suunnassa ei juurikaan hyökätty, venäläisten ilmeisesti kootessaan uusia voimia alueelle ja yrittäessä saada huoltoa kuntoon. Sunnuntain aikana hyökkäykset ovat taas saaneet uutta vauhtia.

 

Taistelu pääsuunnissa

 

Kiovan luoteispuolella venäläiset ovat pääosin maahanlaskujoukoista koostuvilla joukoillaan taisteluissa Kiovan esikaupunkialueilla. Kiovan länsipuolella venäläiset ovat päässeet tunkeutumaan lähellä Makarivia lähelle E40 valtatietä, joka johtaa Kiovasta länteen. Ukrainalaiset ovat kuitenkin tehneet vastahyökkäyksiä Makarivin itä ja pohjoispuolella.  

 

Kiovan koillispuolella ukrainalaiset pitävät edelleen Chernihivin kaupunkia hallussaan, mikä on estänyt venäläisiä etenemästä Chernivin suunnasta kohti Kiovaa. Tämän suunnan venäläisjoukot ovat kärsineet ukrainalaisten iskuista huoltoreiteille.

 

Kaupungilla on käyty yhteenottoja ilmeisesti erikoisjoukkojen ja maahanlaskujoukkojen kanssa. Kyseiset joukot eivät ole saaneet menestystä ja ne on lyöty takaisin. Venäläiset ovat suorittaneet maahanlaskuja kaupungin eteläpuolelle menettäen samalla kaksi kuljetuskonetta. Maahanlasketun joukon suuruudesta ja tilanteesta ei ole tietoa. Taisteluista huolimatta kaupunki on edelleen ukrainalaisten hallussa.

 

Nizhyn-Romnyn suunnalla, Kiovan itäpuolella, venäläiset ovat onnistuneet tunkeutumaan Nizhyn tuntumaan, noin 100 kilometriä Kiovasta. Venäläiset ovat ohittaneet Shotskan, Konotopin ja Sumyn kaupungit. Kaupunkien piirittäminen sitoo kuitenkin joukkoja ja lisää huoltovaikeuksia, joita on ollut tämänkin suunnan joukoilla.  

 

Harkovan suunnassa venäläiset onnistuivat tunkeutumaan kaupungin alueelle, mutta heidät on isketty takaisin vastahyökkäyksillä ja kaupunki on edelleen ukrainalaisten hallussa. Harkovan länsipuolella Okhtyrkassa käydään kiivaita taisteluita, mutta venäläiset eivät ole päässeet eteenpäin. Koska hyökkäykset ovat epäonnistuneet, venäläiset ovat suunnanneet hyökkäyksiä Harkovan itäpuolitse kohti etelää.

 

Donbassissa venäläiset ovat saaneet pientä menestystä Luhanskin pohjoisosissa missä he valtasivat Markikvan kaupungin. Muuten taistelut ovat sahanneet tulitaukolinjalla ilman suurempia menestyksiä kummallakaan puolella.

 

Krimiltä hyökänneet joukot ovat saavuttaneet eniten menestystä. Venäläiset ovat kyenneet hyödyntämään joen pohjoispuolella olevia sillanpääasemiaan ja edenneen luoteeseen aina Mykolaivin kaupunkiin asti. Ukrainalaiset ovat kuitenkin kyenneet valtaamaan takaisin Khersonin kaupungin Dnieprin suulla, mikä uhkaa Mykolaiviin edenneen joukon selustaa.

 

Dnieprin ja Asovan meren välisellä alueella ei ole ilmeisesti ole juurikaan ukrainalaisia joukkoja, jolloin venäläiset ovat kyenneet etenemään nopeasti ilman suurempia taisteluita itään ja pohjoiseen. Venäläisten selustassa on kuitenkin edelleen vastarintapesäkkeitä, jotka voivat vaikeuttaa huoltoa jatkossa. Asovan meren rannan suunnassa venäläiset lähestyvät Mariupolia, uhaten jo itään päin puolustavien joukkojen selustaa.  

 

Venäjän operaation jatko

 

Venäjän suurimmat haasteet tuntuvat olevan Kiovan suunnassa. Ukrainalaiset ovat kyenneet estämään kaupungin saarron ja etenkin kaupungin koillispuolella uhkaavat jopa saartaa venäläisiä joukkoja. Venäläiset ovat kuitenkin kyenneet etenemään idästä kohti kaupunkia. Venäläiset pyrkinevät lähipäivinä suojaamaan selustansa ja turvaamaan huoltoyhteytensä ja jatkamaan idästä kohti Kiovaa. Hallintoalueet ovat kuitenkin Dnieprin länsipuolella ja tunkeutuminen kaupungin itäosien läpi ja joen ylitse olisi vaativa operaatio. Siksi venäläiset pyrkinevät edelleen saartamaan kaupungin myös länsipuolelta ja tunkeutumaan kaupunkiin lännestä helpompaa reittiä. 

 

Harkova on osoittautunut kovaksi pähkinäksi, joten venäläiset saattavat pyrkiä vain sitomaan kaupungin puolustajia ja suuntaavat hyökkäykset kaupungin itäpuolelta etelään Donbassin puolustajien selustaan.  

 

Krimin pohjoispuolella venäläiset pyrkinevät valtaamaan Mykolaivin ja ottamaan haltuun sillanpään Pivdennyi Buh joen länsipuolelta, edellyttäen että kykenevät lyömään ukrainalaiset Khersonista ja suojaamaan Mykilaiviin edenneiden joukkojen selustan. Sillanpää mahdollistaisi hyökkäyksen jatkamisen Odessan suuntaan, kun riittävästi joukkoja on saatu alueelle. Venäläiset pyrkinevät myös putsaamaan Dnieprin ja Asovan meren välisen alueen vastarintapesäkkeistä ja iskemään Donbassin puolustajien selustaan Mariupolin suunnassa. Tämä mahdollistaisi maayhteyden luomisen Krimille.

 

Venäläiset ovat osin epäonnistuneet hyökkäystemmon ylläpidossa ukrainalaisten vastarinnan ja huoltovaikeuksien takia. Kiovan ja Harkovan suunnan takaiskujen takia he ovat pohjoisessa varmasti pahasti jäljessä aikataulustaan. Etelässä he ovat kuitenkin saavuttamassa maayhteyden Krimin ja Venäjän välillä ja kykenevät lähipäivinä todennäköisesti murtamaan Dobassin tulitaukolinjan puolustuksen takaapäin. Ukrainalaisten kannalta suurin uhka on edelleen Donbassissa olevien joukkojen jääminen saarrostuksiin tai tuhoutuminen vetäytymistaisteluiden aikana. Venäjän ilmavoimin suhteellisen heikot tähänastiset esitykset antavat kuitenkin toivoa, että joukot voisivat irtautua suunnitelmallisesti, jos se toteutetaan ajoissa.

 

Ukrainalaiset väittävät aiheuttaneensa venäläisille yli 3500 kaatuneen ja haavoittuneen tappiot ja tuhonneensa 102 panssarivaunua, yli 530 panssariajoneuvoa sekä pudottaneensa 14 lentokonetta ja 8 helikopteria. Lisäksi noin 200 venäläistä on otettu sotavangeiksi. Vaikka vastustajan tappiolukuja usein liioitellaan, tuntuvat ukrainalaisten ilmoittavat luvut varsin mahdollisilta ottaen huomioon taisteluiden kiivauden ja laajuuden sekä runsaan videomateriaalin, jota ukrainalaisilla on esittää venäläisten tappioista. Ukrainalaiset ovat myös esittäneet todisteita vangiksi saamastaan venäläisestä panssarivaunupataljoonan komentajasta.

 

Tappiot vastaavat noin 6 pataljoonan taisteluosaston menetystä. Tämä on hyökkäykseen osallistuvista venäläisistä joukoista noin 5%, eli ei kokonaisuutena vielä paljon. Toisaalta jos tappiot kasvavat samaan tahtiin jatkossakin, alkavat ne parissa viikossa syömään venäläisten operointikykyä merkittävästi. Ukrainalaisten tappioista ei ole tietoa, mutta heidänkin joukkonsa tietenkin kuluvat taisteluissa. Ukrainalle olisi tärkeää kyetä edelleen perustamaan uusia joukkoja reservistä ja varustamaan niitä ja jo perustettuja joukkoja lännen lahjoittamalla  panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseistuksella.

 

 

Otsikkokuvan on toimittanut Ukrainan puolustusvoimat. Kuva ukrainalaisten tuhoamasta Venäjän panssarikomppaniasta pohjoisessa.