Venäjän mahdolliset sotilaalliset toimet Ukrainaa vastaan
Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Pekka Toveri arvioi ammattimiehen silmin tilannetta.
Venäjän toimet ovat todennäköisesti maskirovkaa, venäläistä harhauttamista pelipöydässä, kovin panoksin. Mutta sen sijaan että pohditaan pitkään, hyökkääkö Venäjä vai ei, tarkastelemme nyt, miten Venäjä mahdollisesti toimisi, jos se lähiaikoina todellakin hyökkäisi Ukrainaan. Viimeisempien Venäjän puolustusministeriön ilmoitusten mukaan Venäjä olisi vetämässä osaa joukoistaan pois Ukrainan rajalta. Toimenpide, jota ovat tehneet aikaisemminkin, tuodakseen joukot myöhemmin takaisin.
Venäjän sotilaallinen painostus Ukrainaa kohtaan on jatkunut jo kuukausia ja tuntuu vain kiihtyvän. On tietenkin mahdollista, että Venäjä vain harjoittaa sotilaallista painostamista aivan äärimmilleen ja jatkaa sitä vielä kuukausien ajan. Joukkojen keskittäminen ja valmistelut on kuitenkin tehty lähes täydellisesti niin kuin sotaan varautuminen edellyttää. Tällä hetkellä joukkoja siirretään leirialueilta lähemmäksi Ukrainan rajaa, samalla kun meri- ja ilmavoimaa keskitetään Ukrainan lähialueille. Valmius aloittaa hyökkäys on tämän viikon puolivälissä – helmikuun puolivälissä 2022 – jo erittäin korkea ja se voitaneen aloittaa käskystä tunneissa. Venäjällä on kyky jatkaa tällaista painostamista pitkiäkin aikoja ja katsoa josko länsi antaisi periksi. Viime aikoina Venäjällä levitetty sotakiihkoinen Ukrainan vastainen propaganda ja Ukrainan syyttäminen rikoksista venäläistä väestönosaa vastaan on tosin hieman nostanut sodan uhkaa. Putinin on kohta vaikea olla hyökkäämättä ”pelastamaan vainottuja venäläisiä” menettämättä kasvojaan omien kansalaisten suuntaan, ellei saavuta jonkinlaista diplomaattista voittoa, tai jotain, joka voidaan sellaisena esittää.
Hyökkäys Ukrainaa vastaan olisi monista syistä johtuen sekä riski, että Putinin todennäköisesti suurin taktinen virhe, joka johtaisi pahimmillaan uuteen kylmään sotaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyökkäys olisi mahdollinen. Autoritäärisissä valtioissa päätöksentekoon tarvitaan yhden henkilön päätös, ja kukaan hallinnossa tuskin kyseenalaistaisi Putinin mahdollista hyökkäyspäätöstä.
Sodan päämäärät riippuisivat tietenkin Venäjän johdon asettamista poliittisista tavoitteista. Todennäköisesti tavoitteena olisi saada aikaan hallinnon muutos Ukrainassa ja pakottaa Ukraina hyväksymään Donetskin ja Luhanskin ”tasavaltojen” autonominen asema. Tämä antaisi Venäjälle mahdollisuuden vaikuttaa Ukrainan politiikkaan ja estää sen länsi-integraatio. Sekä EU:n että Naton laajeneminen slaavilaiseen maailmaan kun olisi Putinin hallinnolle myrkkyä. Samalla Venäjä todennäköisesti haluaisi myös ratkaisun Krimin vesiongelmiin pakottamalla Ukraina avaamaan sulkemansa vesikanavan niemimaalle.
Tavoitteisiin pääseminen edellyttäisi todennäköisesti Ukrainan asevoimien kuluttamista siinä määrin, että ne eivät enää kykenisi jatkamaan puolustustaistelua. Samalla tulisi vallata riittävästi alueita, jotta Venäjällä olisi rauhanneuvotteluissa riittävästi valtteja käytössään. Jos nämä eivät riittäisi taivuttamaan Ukrainan johtoa suostumaan Venäjän vaatimuksiin, alettaisiin todennäköisesti tekemään ukrainalaisten elämästä sietämätöntä iskemällä siviili-infrastruktuuria vastaan ja toteuttamalla merisaarto Mustalla Merellä.
Hyökkäyksen toteutus
Miten se saattaisi mennä?
Se miten sotilaallista voimaa käytettäisiin, suunnitellaan pääosin yleisesikunnassa Moskovassa. Hyökkääjällä olisi valittavanaan lukuisia vaihtoehtoja ja valittavaa vaihtoehtoa voidaan vain arvailla. Länsimaiset tutkimuslaitokset ovat julkisuudessa esittäneet erilaisia arvioita näistä vaihtoehdoista. Center for Strategic and International Studies esimerkiksi hahmotteli viisi eri skenaariota Venäjän sotilaallisen voiman käytöstä
Skenaariot vaihtelivat Donbassin ja Luhanskin ”tasavaltojen” haltuun otosta, Dnjeprin itäpuolisten osien valtaamisen kautta koko Ukrainan valtaamiseen.
Kun katsoo Venäjän käytössä olevaa voimaa, voi tehdä tiettyjä johtopäätöksiä Venäjän realistisista mahdollisuuksista. Ensinnäkin nyt alueelle ryhmitetyt Venäjän joukot eivät riittäisi koko Ukrainan valtaamisen. 44 miljoonan ihmisen kansakuntaa, jolla on varsin suuri ja sotakokemusta omaava asevoima ja ulkomaista materiaalitukea ja jonka kansa on valmis vastarintaan, ei hallita 150 000 sotilaalla. Venäjä on toki lähettänyt Ukrainan lähistölle myös kansalliskaartin – ei tule sekoittaa amerikkalaiseen kansalliskaartiin, Venäjän kansalliskaarti on pikemminkin Espanjan Guardia Civilin tai Ranskan ja Italian santarmilaitoksen kaltaisia ”kasarmipoliisi” joukkoja – tosin selvästi raskaammin aseistettuja. Nämä joukot soveltuvat hyvin selusta-alueiden suojaamiseen ja paikallisen väestön hallintaan. Venäjä tuskin kuitenkaan uskaltaisi jättää omaa aluettaan kokonaan valvomatta, joten yli 300 000 henkilön kansalliskaartista ei saataisi riittävästi joukkoja Ukrainan alueen valvontaan. Lisäksi Venäjä ei ole vielä perustanut suurempia määriä joukkoja reserveistään, mikä viittaa siihen, että mitään Ukrainan laajamittaista valtaamista ei todennäköisesti edes suunnitella.
Tulivalmistelu
Mutta jos kuitenkin päätettäisiin hyökätä? Venäjä todennäköisesti aloittaisi sotilaallisen operaation käyttämällä ilmavoimiaan ja maa- ja merivoimien kauaskantoisia täsmäasejärjestelmiä Ukrainan jo valmiiksi heikon ilmavoiman ja ilmapuolustuksen lamauttamiseen. Tämän lisäksi pyrittäisiin lamauttamaan asevoimien ja siviilihallinnon johtamisjärjestelmät ja maavoimien tärkeimmät mekanisoidut prikaatit sekä tykistö- ja raketinheitinprikaatit. Ukrainalla on suuret reservit, ja niiden liikekannallepanon estämiseksi myös varikot ja perustamiskeskukset joutuisivat iskujen kohteiksi. Maa pyrittäisiin todennäköisesti myös eristämään länsimaiden avusta estämällä lentokenttien ja satamien käyttö sekä katkaisemalla länteen johtavat kuljetus- ja viestiyhteydet. Hyökkäykseen liittyisi myös laajamittainen kybersodankäynti, jolla pyrittäisiin tukemaan Ukrainan hallinnon johtamisen lamauttamista ja haittamaan sen tiedotustoimintaa omille kansalaisilleen. Sosiaalista mediaa hyödynnettäisiin laajasti virheellisen tiedon ja propagandan levittämiseen. Sähkönjakelua ja muita siviiliyhteiskunnan tukitoimia häirittäisiin. Siviilikohteisiin ei todennäköisesti alussa iskettäisi asevoimilla pysyviä vahinkoja aiheuttaen, koska Venäjä todennäköisesti julistaisi taistelevansa vain ”korruptoitunutta” länsimielistä hallintoa, ei Ukrainan kansaa vastaan.
Venäjän tuntien ei voisi sulkea pois myöskään mahdollista ”päänkatkaisu” -iskua, jolla tavalla tai toisella eliminoitaisiin Ukrainan poliittinen johto. Putinin valtakaudella Venäjä on osoittanut, että se ei kaihda salamurhiakaan. Ukrainan presidentin poistaminen pelistä voisi mahdollistaa sopimuksen tekemisen myöntyväisemmän johdon kanssa.
Samaan aikaan ilma- ja ohjusiskujen kanssa aloitettaisiin maavoimien iskut. Raja-alueilla olevien ukrainalaisten joukkojen tykistö, johtamispaikat ja etenkin panssarintorjunta-asemat joutuisivat Venäjän maavoimien voimakkaan epäsuoran tulen alle, jonka johtamisessa hyödynnettäisiin lennokkeja ja signaalitiedustelua. Kun haluttu vaikutus olisi saavutettu, aloitettaisiin todennäköisesti maavoimien hyökkäykset rajojen ylitse.
Isku
Venäläiset pyrkisivät omia tappioita pienentääkseen välttämään lähitaistelua alueensa tuntevien ukrainalaisten joukkojen kanssa. Vasta huolellisen tulivalmistelun jälkeen panssari- ja jalkaväkijoukot etenisivät valittujen maastonkohtien valtaamiseksi. Panssari- ja mekanisoitujen joukkojen edetessä syvyyteen ukrainalaisten asemat lamautettaisiin raskaalla epäsuoralla tulella sekä panssarivaunujen tulella. Toimintaa tuettaisiin ilma- ja helikopterirynnäköillä sekä voimakkaalla elektronisella häirinnällä, jolla lamautettaisiin puolustajan komento- ja tulenjohtoverkot ja estettäisiin sen lennokkien toiminta yhdessä ilmatorjunnan kanssa. Etenkin Ukrainan Turkista hankkimat aseistetut Bayraktar TB2 -lennokit olisivat torjunnan maaleina. Eteneminen olisi todennäköisesti suhteellisen hidasta jo maaston pehmeydenkin takia. Rasputitsa – rospuutto on jo ovella…
Vaikka Ukrainan ilmapuolustus saataisiin lamautettua varsin nopeasti, ei mitään laajamittaisia rykmentin tai suuremman joukon maahanlaskuoperaatioita syvälle puolustajan selustaan todennäköisesti toteutettaisi. Venäläisillä on varmasti yhä muistissa kaameat epäonnistumiset maahanlaskuissa Ukrainassa vajaa kahdeksan vuosikymmentä sitten. Maahanlaskut ovat aina riskialttiita operaatioita ja hyödyt eivät välttämättä ole riskien arvoisia. Maahanlaskujoukot taistelisivat todennäköisesti pääosin mekanisoidun jalkaväen tapaan. Pienimuotoisia pataljoonan ilmarynnäkköoperaatioita saatettaisiin toteuttaa lähelle omia hyökkääviä joukkoja.
Erikoisjoukko-operaatioilla iskettäisiin todennäköisesti puolustajan selustan kohteisiin, muun muassa johtamiseen ja huoltoon. Niitä voitaisiin käyttää myös maalinosoittamiseen ilmavoimille ja pitkän kantaman asejärjestelmille syvemmällä puolustajan selustassa Syyriassa hankittuun kokemukseen tukeutuen.
Operatiivisella tasolla Venäjä tuskin haluaisi sitoutua taisteluihin suurissa asutuskeskuksissa, jotka sitovat paljon joukkoja ja aiheuttavat suuria tappioita. Siksi ajatus Kiovan tai Harkovan valtaamisesta ei tunnu todennäköiseltä. Samoin ei varmaankaan haluttaisi ottaa haltuun suuria alueita, joita ei kuitenkaan kyettäisi valvomaan.
Vaihtoehto
Kuten aiemmin sanottiin, hyökkäysvaihtoehtoja on lukuisia. Alla on karkeasti hahmoteltu yksi sellainen. Tuli-iskun ja puolustajan tärkeimpien joukkojen lamauttamisen jälkeen maavoimilla harhautettaisiin Valko-Venäjällä ja Ukrainan koillispuolella olevilla joukoilla hyökkäämällä rajan ylitse sekä suuntaamalla joukkoja Kiovan suuntaan ja Puolan rajan tuntumassa etelään. Tämä sitoisi puolustajan joukkoja pakottaen myös reservien siirtämiseen murtoalueille, jolloin ne olisivat Venäjän asevoimien ylivoimaisen tulivaikutuksen kohteina. Voimakas harhauttaminen on aina ollut osa venäläisiä operaatioita.
Päähyökkäys tehtäisiin kuitenkin Kaukasuksen suunnasta 8.Armeijan joukoilla ja Krimiltä 58.Armeijan joukoilla. Operaatiota tuettaisiin 20.Armeijan hyökkäyksellä Harkovan itäpuolitse Donetskin suuntaan samalla kun Venäjän johtamat separatistien joukot sitoisivat vastassa olevia Ukrainan joukkoja. Operaatioon osallistuisi hieman yli puolet käytettävissä olevista joukoista, mutta ne saisivat pääosan ilmatulituesta ja raskaasta epäsuorasta tulesta käyttöönsä. Näillä joukoilla otettaisiin haltuun Donetsin ja Luhanskin alueet sekä eteläinen rantamaa aina Dnieprille asti. Mustalle Merelle siirtyneet Venäjän merijalkaväkijoukot voisivat toteuttaa harhautuksia Odessan suuntaan ja/tai tukea maavoimien hyökkäystä tekemällä merikoukkauksia puolustajan selustaan.
Valtaamalla tämä noin 400 km pitkä ja 100 km leveä alue Venäjä saisi maayhteyden Krimille ja samalla saataisiin haltuun Krimin vesihuollon kannalta keskeinen vesikanava. Vallattava alue on varsin tasaista ja helppokulkuista soveltuen hyvin panssarijoukoille ja vaikeuttaen puolustajan mahdollisuuksia edulliseen maastoon tukeutuvaan taisteluun. Alueella ei myöskään ole suuria asutuskeskuksia. Pääosin Dnjeprin ja Mustanmeren rajoittama alue olisi myös helppo puolustaa ja valvoa.
Odessa
Tarvittaessa operaatiota voitaisiin jatkaa Odessan suuntaan koko Mustanmeren rannikon haltuun ottamiseksi ja Ukrainan eristämiseksi sisämaavaltioksi, mutta tämä vaatisi jo enemmän joukkoja kuin kyseisellä suunnalla olevat hieman yli 30 pataljoonan taisteluosastoa. Odessan kaupungissa on pelkästään yli miljoona asukasta, ja sen haltuunotto ja pitäminen söisi suuren osan eteläisen suunnan joukoista, vaikka kaupungissa onkin paljon venäläistaustaisia asukkaita, joista osa suhtautuu Venäjään myötämielisesti.
Tällainen operaatio antaisi Venäjälle mahdollisuuden tuhota Ukrainan asevoimien puolustuskyvyn kauaskantoisella tulella, ”suojata” Luhanskin ja Donetskin alueiden venäläinen väestö, saada Krimin vesihuolto kuntoon sekä saada haltuun riittävän suuri, mutta suhteellisen helposti puolustettavissa ja hallittavissa oleva alue, neuvotteluvaltiksi.
Kuten sanottu, hyökkääjällä on aloite ja lukuisia eri vaihtoehtoja valittavanaan. Yllä esitetty on vain yksi monista mahdollisista vaihtoehdoista. Nyt alueelle ryhmitetyillä joukoilla ei juuri suurimittaisempaa operaatiota voisi toteuttaakaan. Syvätkin tavoitteet voitaisiin rohkeilla hyökkäyksillä toki saavuttaa, mutta huoltoyhteyksien ja suojattavien sivustojen pidentyessä riskit joukkojen jäämisestä saarroksiin ja sitoutumisesta kuluttaviin lähitaisteluihin kasvaisivat huomattavasti. Tätä pienempimuotoinenkin operaatio, missä otettaisiin haltuun vähäisempiä maa-alueita ja pyrittäisiin ukrainalaisten kuluttamiseen raskaalla ja syvällä tulenkäytöllä, olisi varmasti yksi vaihtoehto.
Oletettavasti Venäjä pyrkisi joka tapauksessa suhteelliseen nopeaan operaatioon, jossa hyödynnettäisiin omia vahvuuksia. Tärkeintä olisi lamauttaa Ukrainan sodankäyntikyky, välttää omia tappioita hyödyntämällä ilma- ja tykistöylivoimaan sekä elektronista häirintää ja kiertämää suuret asutuskeskukset. Siviiliväestöön vaikuttamisessa hyödynnettäisiin vuosien kokemusta kyberiskuissa ja sosiaalisen median käytössä. Venäjä tuskin haluaisi ottaa haltuunsa laajoja alueita, joissa miehittäjille vihamielinen väestö mahdollistaisi aktiivisen sissisodankäynnin Venäjän joukkojen pitkiä huoltoyhteyksiä vastaan.
Sodan todellisuus
Sodilla on oma dynamiikkansa ja puolustajallakin on oma vaikutuksensa. Siksi suunnitelmiin sisällytetään aina vaihtoehtoja ja suunnitelmia tarkistetaan operaation etenemisen myötä. Ainoa varma asia sodissa on, että sotilaita ja siviilejä kuolee ja vammautuu. Hyökkääjän asettamien poliittisten tavoitteiden saavuttaminen on viime vuosikymmenien sodissa jäänyt useimmiten täysin toteutumatta, ja on sitouduttu tuskallisen pitkiin ja kuluttaviin sotiin. Tämänkin venäläiset sotilaat varmasti tietävät. Voi vain toivoa, että poliitikotkin sen muistavat ja että edellä kuvatun kaltaista aseellista hyökkäystä ei tapahdu.
Siihen voidaan vielä vaikuttaa.
Otsikkokuva: Erik Romanenko
