Patria 6×6

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Nykyaikainen sodankäynti ei ole poistanut tarvetta suuremman mittakaavan taktiseen miehistönkuljetukseen. Patria 6X6 -ajoneuvo pohjaa sekä legendaarisen XA-sarjan Pasi-vaunujen perintöön että Patria AMV 8×8 -ajoneuvon moderneihin teknisiinratkaisuihin. Ulkonäöltään hyvin paljon tuttua Pasia muistuttavan ajoneuvon erottaa helpoimmin suuresta panssarituulilasista, joka on yksiosainen.

Maavoimat saa ensimmäiset Patria 6×6-miehistönkuljetusajoneuvot, jotka on kehitetty Suomen johtamassa yhteishankkeessa. Esisarjan ajoneuvoja testataan mahdollista sarjahankintaa varten. Suomen puolustusministeriön ja Patrian välinen aiepöytäkirja 160 uuden miehistönkuljetuspanssariajoneuvon tilaamisesta Suomelle allekirjoitettiin viime syksynä.

Esisarjaan kuuluu kolme ajoneuvoa varusteluineen sekä käyttö- ja huoltokoulutusta. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 3,9 miljoonaa euroa. Ajoneuvot toimitetaan Maavoimille kesäkuussa 2022.

Nyt hankittavia ajoneuvoja testataan Maavoimissa vuoden 2022 aikana. Testien perusteella määritetään ajoneuvojen lopullinen varustelu mahdollista sarjahankintaa varten. Sarjahankinta on tavoitteena toteuttaa vuodesta 2023 alkaen. Hankinnasta päätetään erikseen.

Maavoimien panssariajoneuvohanke alkoi vuonna 2019 Suomen johtamana monikansallisena yhteistyönä Latvian, Viron ja Patrian kanssa (ns. CAVS-hanke, Common Armoured Vehicle System).  Latvia tilasi vuoden 2021 elokuussa ensimmäiset yli 200 miehistönkuljetuspanssariajoneuvoa. Myös Ruotsi on ilmoittanut halustaan liittyä mukaan hankkeeseen.

Patria 6X6 on modulaarinen ja suorituskykyinen, mutta samalla myös yksinkertainen, kestävä ja niin edullinen, että sen tarjoamia taktisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää suurempinakin määrinä. Lisäksi se tarjoaa nykyaikaisen suojauksen ja erinomaisen liikkuvuuden.

Suuri kantavuus varmistaa, että ajoneuvoon on valinnaisena saatavilla STANAG-luokittelun tason 4 suojaus ja että kantavuus riittää eri ajoneuvoversioille ja varusteille myös tällä suojaustasolla. Patria 6×6:n modulaarinen rakenne mahdollistaa laajan valikoiman kokoonpanovaihtoehtoja eri tarpeita varten.

Patria AMVXP -ajoneuvosta tuttu, kestävä erillisjousitus yhdessä tehokkaan moottorin kanssa varmistavat maastoliikkuvuuden ja käyttömukavuuden, jota ei ole aikaisemmin 6X6-luokassa koettu. Patria 6X6:ssa on paikat 10:lle jalkautuvalle sotilaalle ja ohjaamossa on paikat kuljettajasta ja johtajasta koostuvalle miehistölle, tai vaihtoehtoisesti 8–9 jalkautuvan sotilaan lisäksi paikat kolmen hengen miehistölle (kuljettaja, johtaja ja ampuja).

Ajoneuvossa on jatkuva jokapyöräveto ja kaksi etummaista akselia ohjaavat, jolloin liikkuvuus on paras mahdollinen. Uintikyky on saatavana valinnaisena vesistöjen ylityksiä ja maihinnousutarpeita varten.

Patria 6X6:n suunnitteluprosessissa lähtökohtana oli luoda miehistönkuljetusajoneuvo, jolloin Patrian selkeä tavoite perustui juuri ajoneuvon käyttötarkoitukseen. Tältä pohjalta on kehitetty erittäin luotettava ja myös edullinen panssaroitu pyöräajoneuvo joka ensisijaisesti on tarkoitettu joukkojen kuljetukseen, mutta Patria 6X6 voidaan konfiguroida myös muihin käyttötarkoituksiin.

Suunnitteluvaiheessa on huomioitu ajoneuvojen huolto, korjaus ja järjestelmäpäivitykset elinkaaren aikana, jotka mahdollistavat yli 30 vuotta pitkän käyttöiän.

Kuvat: Patria