Lännen ja Venäjän välisten neuvottelujen, Ukrainan uhkailun sekä Suomessa ja Ruotsissa virinneen Nato-keskustelun lisäksi vuoden 2022 ensimmäiseen, suurvaltapolitiikan “hulluun viikkoon” astui mukaan neljäskin muuttuja: keskiaasialainen Kazakstan.
Pinta-alaltaan maailman yhdeksänneksi suurimmasta valtiosta muistetaan Suomessa lähinnä brittiläisen Sasha Baron Cohenin näyttelemä parodiahahmo Borat sekä seudun oloja tiiviimmin seuraavien keskuudessa myös maan pitkäaikainen diktaattori Nursultan Nazarbajev.
Luotettavia tietoja tämänhetkisestä tilanteesta on sensuurin ja disiformaatiotulvan keskeltä vaikea saada, mutta tässä artikkelissa yritetään ainakin likiarvoisesti selvittää sodankaltaiseksi konfliktiksi kärjistyneen kansannousun taustaa ja mahdollisia vaikutuksia kansainväliseen valtatasapainoon.
“Jälkineuvostolainen” Kazakstan
Keskiaasialainen, pääosin turkinsukuisten kazakkien asuttama maa on historiansa aikana kärsinyt ulkopuolisten miehittäjien toiminnasta siinä missä muutkin alueen kansakunnat.
Monien naapurivaltioidensa tavoin Moskovan keskushallinnon romahtaminen 1990-luvun vaihteessa ei Kazakstanissakaan johtanut länsimaalaistyylisen demokratian ja terveen markkinatalouden kehittymiseen, vaan kommunistisen puolueen eliitin kasvojenkohotukseen sekä kansallisvarallisuuden ryöstöön. Kyse on siis näihin päiviin saakka ollut ns. täysiverisestä kleptokratiasta.
Yksinvaltainen Nursultan Nazabajev – jonka virallisen vallasta luopumisen myötä maan pääkaupunki Astana nimettiin uudelleen Nur-Sultaniksi vuonna 2019 – on toiminut eräänlaisena klaanipäällikkönä, jonka seremoniallisesta Kansallisen turvallisuusneuvoston puheenjohtajan asemasta huolimatta uskotaan johtaneen maata kulissien takana aina viime päiviin saakka.
Järjestelmä on samantyyppinen kuin Iranissa, jossa uskonnollinen johtaja – tällä hetkellä Ali Khamenei – toimii “päivänpolitiikan yläpuolisena” hallitsijana, jonka viimekätisen vaikutusvallan kaikki kuitenkin ymmärtävät. Samankaltaista mallia on kaavailtu myös Vladimir Putinille, jos hän esimerkiksi vuonna 2024 päättäisi tehtävästään luopua.
Monien naapurimaidensa tavoin Kazakstan on yhteiskuntajärjestelmästään riippumatta pyrkinyt pitämään yllä hyviä suhteita eri suurvaltoihin. Pelimerkeistä sillä ei tuntemattomuudestaan huolimatta ole pulaa.
Läntiset energiayhtiöt Chevron ja ExxonMobil hyödyntävät maan massiivisia luonnonvaroja. Vuonna 2011 Kazakstanin hallussa oli myös kolmekymmentäviisi prosenttia maailman uraanintuotannosta.
Puolustusteollisuuden tuotteisiin keskittyvät KADEX-messut kertovat Kazakstanin roolista tärkeänä asekaupan solmukohtana, jonka kautta läntistä korkeaa teknologiaa on luultavasti päätynyt vääriin käsiin enemmän kuin tarpeeksi.
Vielä merkittävämpänä voidaan pitää alueen maantieteellistä sijaintia Venäjän ja Kiinan välissä sekä Afganistanin läheisyydessä.
Kiinan infrastruktuuriprojekteissa Kazakstanilla on tärkeä rooli. Peking onkin saanut varsin vapaasti laajentaa taloudellista aktiivisuuttaan maassa, kunhan se ei astu Venäjän varpaille. Kazakstanin katsotaan kuitenkin Kremlissä kuuluvan viime kädessä omaan valtapiiriin, vaikkei (ainakaan toistaiseksi) täyden vasallisuhteen saavuttamiseen ole pyrittykään.
Öljyä, diktaattori Nursultan
Diktaattori Nazarbajevin sekä hänen tyttärensä maanpakoon nopeasti johtaneiden mielenosoitusten taustalla vaikutti pidempään kasvaneen tyytymättömyyden ohella erityisesti pilviin kohonnut polttoaineen hinta. Kuten Venäjällä, myös Kazakstanissa “yhteiskuntasopimus” on pitkälti perustunut kansalaisten passiivisuuteen ja niukan, mutta jotakuinkin vakaan elintason turvaamiseen.
Tavallaan Venäjän presidentti Vladimir Putin sai maistaa omaa lääkettään – onhan Nazarbajevin henkinen veli pohjoisesta pyrkinyt jo viikkokausia painostamaan Eurooppaa tahallisesti korkeiksi ajamillaan energian hinnoilla. Siinä missä Yhdysvallat on tukenut vanhan mantereen demokraattista osaa LNG-toimituksilla, Kazakstaniin ei tällaista auttavaa kättä ole ollut tarjolla.
Mielenosoitukset alkoivat 2.1.2022 ja sen jälkeen tapahtumat etenivätkin äärimmäisen nopeasti. 5.1. presidentti Kassym Jomart-Tokajev ilmoitti Nursultan Nazarbajevin jättäneen tehtävät Kansallisen turvallisuusneuvoston johdossa sekä hallituksen eronneen. Turvallisuusneuvoston nokkamiehenä toimisi jatkossa Tokajev itse.
Päästyään kalifiksi kalifin paikalle presidentti esitti avunpyynnön Venäjän käytännössä johtamalle Kollektiiviselle turvallisuusjärjestölle. Operaation myötä siitä tuli sikälikin edeltäjänsä – Varsovan liiton – kaltainen puolustusliitto, että organisaatio on “puolustautunut” ainoastaan “sisäisiä vihollisia” – toisin sanoen jäsenvaltioidensa kansalaisia – vastaan.
Tilanne on edelleen kireä ja yhteenotot Kazakstanissa jatkuvat. On kyseenalaista, kuinka paljon venäläisillä on resursseja tai edes kiinnostusta siirtää pitkälti Ukrainan rajalle sidottuja joukkoja tilannetta rauhoittamaan.
Toisaalta Venäjä on erikoisjoukkojensa avulla onnistunut viime vuosina auttamaan useita diktaattoreita pysymään vallassa.
Kustannuksia on mahdoton arvioida, mutta ne lienevät kuitenkin pienempiä kuin täysimittaisissa sotilasoperaatioissa. Lisäksi apu on taannut diktaattorin aiempaa suuremman riippuvuuden Venäjästä.
Valko-Venäjä on tästä hyvä esimerkki, mutta toisaalta Kazakstan ei ole sen enempää Ukraina kuin Valko-Venäjäkään.
Huolimatta suuresta venäläisvähemmistöstä maan pohjoisosassa, tuntee keskivertovenäläinen aluetta kohtaan tuskin samanlaista kiintymystä kuin nostalgiseen Krimiin, jonka “palauttaminen” aiheutti itänaapurissamme kansallismielisen euforian aallon. Valko-Venäjään nähden merkittävin ero on siinä, että Kazakstanin mielenosoittajilla on alusta alkaen ollut käytössään myös aseita sekä halua turvautua niihin.
Merkittävä osa valtiokoneistosta ei pelkästään sympatisoi, vaan tukee protesteja. Lisäksi valtava maantieteellinen koko vaikeuttaa tehokkaasti kohdennettujen operaatioiden suorittamista.
Mistä tunnet sä ystävän?
Maailmanpoliittisesti Kazakstanin tilanne on erityisen tärkeä stressitesti Kiinan ja Venäjän suhteille, joiden eräänlaisena takuumiehenä Nazarbajev on toiminut.
Jos mielenosoittajat eivät onnistu kaatamaan Tokajevinkin hallintoa, presidentti yrittää luultavasti pelastaa maineensa lähtemällä jahtaamaan edeltäjänsä varallisuutta palautettavaksi kansalle – toki todellisuudessa lähinnä itselleen, jos se suinkin on mahdollista.
Tämä tekee Nazarbajevin ja hänen lähipiirinsä “turvapaikan” valinnasta mielenkiintoisen harjoituksen.
Jos entinen diktaattori matkaa Venäjälle tai Kiinaan, Tokajev saa edelleen kansan vihat päällensä näiden tukeen turvautuessaan.
Länsi tuskin on vaihtoehto – etenkään, kun Nato-maiden pääkaupungeissa suunnitellaan parhaillaan Nazarbajevin varojen jäädyttämistä. Läntisten viranomaisten turvaamat omaisuuserät saattaisivat olla myös merkittävä poliittinen vipuvarsi Tokajevia tai hänen seuraajaansa kohtaan: kansallisvarallisuuden saa kyllä takaisin, kunhan se todellakin menee kansalle.
Tällä hetkellä valinta näyttäisi suuntautuvan Persianlahden rannalle, mahdollisesti Arabiemiirikuntiin. Öljyrikkaalla maalla on perinteisesti ollut tiiviit suhteet Yhdysvaltoihin ja Ranskaan, mutta viime aikoina se on lähentynyt myös Kiinaa. Nazarbajevin kohtalosta saattaakin tulla uusi koetinkivi Abu Dhabin ja Yhdysvaltain suhteisiin.
Ukraina ja Kazakstan
Julkisuudessa on esitetty paljon spekulaatioita Kazakstanin tilanteen merkityksestä Ukrainalle ja laajemmin Euroopalle. Toistaiseksi asiasta ei voi sanoa mitään muuta varmaa kuin sen, että resursseja on suurvalloillakin rajallinen määrä.
On selvä, että mielenosoitukset kumpusivat syvästä tyytymättömyydestä Kazakstanin yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen nykytilaan.
Niiden organisoimisessa vaikuttaisi olleen keskeisesti taustalla myös eräs – tiettävästi Ranskassa nykyisin asustava – liikemies ja oppositiopoliitikko nimeltä Mukhtar Ablyasov. Hänen levittämänsä, kansalaistoiminnan organisointiin tarkoitetut WhatsApp -sovelluksessa käytettävät puhelinnumerot ovat ukrainalaisia.
Todennäköisesti Venäjän raakalaismainen interventio tuo vauhtia myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen myötä heränneeseen Suomen Nato-keskusteluun.
Esille on nostettu jo muun muassa presidentti Tarja Halosen Nazarbajeville myöntämä Suomen korkein valtiollinen kunniamerkki.
Kummeksuntaa on aiheuttanut myös joulukuun viimeisellä viikolla suomettumista “upeaksi selviytymistarinaksi” kutsuneen, Nato-jäsenyyttä ankarasti vastustavan Kimmo Kiljusen vuonna 2009 kirjoittama esipuhe Nazarbajevin propagandakirjaan Kazakstanin tie. Heti ensimmäisessä kappaleessa Kiljunen ylistää Suomen ja Kazakstanin taidokasta tapaa hoitaa “kullantärkeät” naapurisuhteensa Venäjään.
Almatyn ja Astanaksi nyttemmin nimensä palauttaneen pääkaupungin kaduille teurastettujen kansalaisten perheenjäsenet saattaisivat olla eri mieltä.
Entä se Borat?
Nazarbajevin hallinto on pyrkinyt tiukasti minimoimaan artikkelin alussa mainitun Borat -hahmon negatiiviset vaikutukset muutoin varsin tuntemattoman Kazakstanin maineelle. Tähän on käytetty jopa sensuurin ja painostuksen keinoja.
On tietenkin totta, että erikoinen karaktääri vahvistaa tiettyjä stereotypioita Neuvostoliittoon aiemmin kuuluneen Keski-Aasian asukkaista. Koheltaminen ja luonnonlapsen rooli saatetaan etenkin tosielämän vertailukohtien puuttuessa nähdä alentavana.
Boratin tapana on kuitenkin myös diktaattorien tekeminen naurunalaiseksi sekä valmiiksi pohdittujen, vakavamielisten, mutta pahojen pelikuvioiden sotkeminen mitä mielikuvituksellisimmin tavoin.
Syksyllä 2020 kerrottiin Donald Trumpin vaaliväärennösväitteitä levittäneen juristi Rudy Giulianin soittaneen paikalle jopa poliisit, kun nuoreksi naishaastattelijaksi tekeytynyt Borat -elokuvan näyttelijä oli saanut New Yorkin entisen mafiasyyttäjän asettumaan sängylle kyseenalaisin elkein. Tässä vaiheessa päähenkilö ryntäsi huoneeseen ja nolostuneen Giulianin reaktiot tallentuivat koko maailman nähtäväksi.
Tammikuussa 2022 Kazakstanin kansa on suurvaltapoliittinen Borat, joka saattaa laittaa uusiksi koko muovautumassa olevan “uuden kylmän sodan” pelikirjan.
(Kuva: Esetok – Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=114004253)
