Neuvostoliiton… Anteeksi, Venäjän jääkiekkojoukkue pelasi Suomea vastaan vanhan sosialisti-imperiumin paidassa. Kerran alasajettua Punakonetta on käynnistelty uudelleen jo pitkään, mutta nyt raamitkin aiotaan näemmä palauttaa yhä enemmän entiselleen.
Suomalaiset voittivat, mikä luultavasti herätti Ukrainassa ja muutamissa muissa lähialueen maissa samankaltaisia riemunkiljahduksia kuin Tshekkoslovakian urheilumenestys läntisimmissä Neuvostoliiton hallussaan pitämissä osissa Prahan kevään kukistamisen jälkeen.
Ukrainalla saattaa olla edessä oma talvisotansa, ehkä myös Prahan kevään tragedia – olkoonkin niin, että Kiovan kevät ja sitä seuranneet tapahtumat ovat ehtineet jatkua vuosia ilman (uus)neuvostoliittolaisten panssarien vyörymistä maan pääkaupunkiin.
Mitä Venäjä haluaa?
Samanaikaisesti Ukrainan tilanteen kärjistymisen kanssa Kiina on jatkanut aggressiivista politiikkaansa ja uhkailuja Taiwania sekä sen tukijoita kohtaan. Xi Jinpingin ja Vladimir Putinin välinen puhelu, jossa käsiteltiin myös ”Naton aggressiivista retoriikkaa” on ehkä uuden kylmän sodan toistaiseksi kylmäävin symboli.
Viimeistään nyt voikin sanoa, ettei termin käyttö ole liioittelua – 2020-luvun suuren konfliktin toisella puolella ovat geopoliittinen länsi ja sen ideaalien tukijat ympäri maailmaa, toisella Pekingin ja Moskovan kleptokraattiset hallitukset.
Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandar Lukashenkan kyynisen, Eurooppaan halajavia ihmisiä hyväksikäyttäneen hybridioperaation epäonnistuminen Naton ja EU:n itärajalla siirsi diktaattorien yhteisen vihan Ukrainan ylle.
Mutta onko etupiirisopimusten vaatiminen ja sotilaallinen varustautuminen rajan tuntumassa vain savuverho jollekin, josta emme vielä tiedä mitään?
Venäjä ei välttämättä tiedä itsekään. Minkäänlainen salaisuus ei kuitenkaan ole sen enempää maan hallituksen halu tuhota itsenäinen Ukraina kuin pysäyttää puolustusliitto Naton laajeneminen, mieluiten tuhota koko organisaatio. Jos edes jotain näistä tavoitteista saadaan edistettyä, Putin voi kokea voittaneensa.
Pelätäänkö nälkää ja kylmää?
Samaan aikaan Venäjä jatkaa Euroopan painostamista energiariippuvuutta hyödyntäen. Jos Ukrainan sodan seurauksena Nord Stream 2 -kaasuputken tulevaisuus kaatuu ja länsi katkaisee suhteensa Moskovaan, saattaa tulla kylmä. Näin Moskova ainakin haluaa meidän uskovan.
Energiakriisi saattaisi tietenkin tapahtua samanaikaisesti ukrainalaisen siviiliväestön aiheuttaman pakolaiskriisin kanssa, mikä tuskin olisi omiaan rauhoittamaan yltäkylläisyyteen tottuneita länsieurooppalaisia uusissa niukkuuden oloissa, vieläpä pari vuotta jatkuneen koronapandemian kourissa.
Entä mikä lienee viruksesta merkittävästi kärsivän Ukrainan sairaalakapasiteetti? Haavoittuneita voidaan tietenkin hoitaa kenttäsairaaloissa, mutta jostain niihinkin pitää henkilökunta saada.
Yhdysvallat on julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan varautunut ukrainalaisen sissiliikkeen tukemiseen ja aseistamiseen. Toisaalta Saksan tuore puolustusministeri Christine Lambrecht on väläytellyt jopa mahdollisuutta lähettää Bundeswehrin joukkoja maan tueksi, mitä voi pitää hyvin voimakkaana irtiottona Saksan perinteisestä linjasta.
Venäläiset
Entä sitten (uus)neuvostokansa, joka ei vanhan taistolaislaulun mukaan voisi koskaan todella toivoa sotaa? Eikö venäläisten pitäisi viimeistään vuosikausia jatkuneen elintason laskun ja sinkkiarkkujen saapuessa kotikyliin ja -kaupunkeihin ryhtyä pohtimaan hallintonsa toimien mielekkyyttä?
Epäilemättä olisi pitänyt jo paljon aiemmin. Yhdistelmä kapinamielialaa ja -valmiuksia ei kuitenkaan ole toistaiseksi onnistunut aiheuttamaan vallanvaihdosta, tuskin edes vähemmän sotaisaa politiikkaa. Jälkimmäistä lienee hillinnyt lähinnä energian hinnan romahdus kevättalvella 2019-2020, mutta nyt tilanne on päinvastainen.
Suuri osa venäläisistä hakee tietonsa televisiosta, kotimaisista sanomalehdistä sekä internetistä. Jos jopa avoimen tiedonvälityksen ja maailman laajimmalle levinneen kielen omaksuneessa Yhdysvalloissa useampi kymmenen prosenttia väestöstä uskoo järjettömiin salaliittoteorioihin, miten helppoa onkaan katteettomien viholliskuvien lietsonta Venäjällä?
Miten se tapahtuisi?
Niin tai näin, elämme kriittisiä aikoja. Hyökkäyksen uhka Ukrainaan on todellinen.
Sosiaalinen media on viime päivinä täyttynyt Venäjän suorittamia joukkojen- ja kalustonsiirtoa kuvaavista videoista.
Saksalaisen Bildin artikkelissa on julkaistu kartta (katso kuva), joka havainnollistaa mahdollista sodan kulkua.
Pitkään sotilaallinen paine kohdistui Ukrainaan lähinnä idästä ja etelästä, Krimin ja Mustanmeren kautta.
Valko-Venäjän kansannousun jälkeen syntyi uusi tilanne, jossa Lukashenkan ja Putinin lähentymisen vuoksi vain noin tuhat kilometriä Helsingistä etelään sijaitsevaa Kiovaa voidaan uhata suoraan pohjoisesta.
Venäjä on ilmoittanut lähettäneensä Valko-Venäjän länsirajalle pitkän kantaman strategisia Tu-22M3-pommittajia, joiden läsnäolo korostaa entisestään ns. Suwałkin käytävän kriittistä asemaa. Offensiivin aikana Venäjä voisi esimerkiksi ilmoittaa katkaisevansa Nato-maiden puolustuksen kannalta kriittisen Puolan ja Baltian maiden välisen maayhteyden vastauksena lännen liian suorasta tuesta Ukrainalle.
Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt uskoo hyökkäyksen todennäköisyyden olevan jo suurempi kuin viisikymmentä prosenttia. Hänen mukaansa jatkuva sotilaallinen varustautuminen yhdistettynä etupiirivaatimuksiin – joiden läpimeno ymmärrettiin Venäjälläkin mahdottomaksi – nostaa pikaisen operaation riskiä.
Suomessa jokainen on maanpuolustaja ja jokaisen suomalaisen tulee siksi vähintään seurata tilanteen etenemistä – rauhallisena, mutta valmistautuen. Odotettavissa on vaarallinen vuosi 2022, mutta onneksi pahoista tilanteista on selvitty aiemminkin.
(Kuva: By Dennis Jarvis from Halifax, Canada – Belarus_3901, CC BY-SA 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=66946546)
