Suomen Sotilas seurasi jo 11.11. käynnistynyttä Maavoimien Vaikuttamisharjoitus MVH21:tä tämän harjoituksen mediapäivänä maanantaina. Hieman arvoitukselliselta kuulostava vaikuttaminen tarkoittaa sotilaskielessä sitä, että tällä vaikutuksella saadaan aikaan muutos kohteen olotilassa. Esimerkiksi henkilö tai ase muuttuu toimivasta toimimattomaksi.
MVH21:tä esittelivät medialle harjoituksen johtaja Maasotakoulun johtaja eversti Kari Pietiläinen sekä tykistön tarkastaja eversti Pertti Holma. Artikkelin tietolaatikosta löytyvät harjoituksen tunnusluvut, jotka ovat nekin vaikuttavia. Lähellä Joulupukin virallista työpajaa matkaan lähetettyjä tykki- ja heitinmiesten kovia paketteja eli ammuttuja laukauksia oli 8500 kpl. Varusmiehiä, henkilökuntaa ja reserviläisiä osallistui yhteensä 4.100 sotilas ja ajoneuvoja oli tuhat kpl.
Moni lukija me muistaa entiset suuret tykistöleirit, joista on vuosien varrella jalostunut nykyinen MVH-harjoitusten konsepti. Siihen osallistuu joukkoja kaikista Maavoimien joukko-osastoista sekä Merivoimien Uudenmaan prikaatissa. Tykkien ja kranaatinheittimien lisäksi mukana on jalkaväkeä suorittamassa omia ammuntojaan. Kaikki harjoitusjoukot eivät ole leirillä yhtä aikaa, vaan jalkaväkiammunnat päättyvät ennen kuin tykistöharjoitus on päässyt täyteen vauhtinsa.
Leirillä suoritetaan aina myös erilaisia kokeiluja, jotka usein liittyvät uusien ase- ja muiden järjestelmien tai menetelmien käyttöönottoon. Niistä ei tarkempia tietoja ole saatavissa. Hyvä arvaus voisi olla Israelista ostettu uusi lentoratatutkajärjestelmä. Ensimmäinen tutka on jo saapunut maahan, kerrottiin Suomen Sotilaalle.
MVH-harjoituksen tavoitteena on kehittää maavoimien kykyä ja valmiutta reagoida tarvittaessa nopeasti erilaisiin tilanteisiin. Suomen Sotilaan seuraamissa tykistöammunnoissa päämääränä on harjoitella yhtymän ja taisteluosaston tulenkäyttöä sekä kaikkien puolustushaarojen yhteisen vaikuttamisen ja Maavoimien vaikuttamisen suunnittelua ja tulenkäyttöä.
Ilmasta-maahan suorituskykyä harjoiteltiin Hornetien kanssa simuloiduilla hyökkäyksillä ilman pommin pudotuksia. Ilmatulenjohtajat kykenevät näinkin harjoittelemaan ja ylläpitämään sertifiointejaan. Kuiva pakkassää antoi mahdollisuuden lennokkien käyttämisen tulenjohtamiseen normi marraskuuta paremmin.
MVH-harjoituksissa käy aina Puolustusvoimien vieraita. Median kanssa yhtä aikaa tutustu K9-patteriin joukko kansanedustajia, mm valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk), Antti Lindtman (sd) sekä Sanni Grahn-Laasonen (kok).
Suurimman huomion keräsi harjoituksen seuraajissa jälleen uusin tykkimme K9 Moukari, viralliselta nimeltään RASKAS PANSSARIHAUPITSI K9. Tällä kertaa esiintyi medialle ensimmäistä kertaa kokonainen 8 tykin tuliyksikkö eli patteri. Se oli muodostettu lähes valmiiksi koulutetusta jouluksi kotiutuvasta nelitykkisestä jaoksesta sekä toiset neljä asetta aliupseerikoulua käyvästä heinäkuun saapumiserästä. Tulijaosten lisäksi patterin kuuluu huolto- ja suojausosia, joiden yhteinen sodanajan vahvuus on noin 200 sotilasta, kertoi silmin nähden tyytyväinen Jääkäritykistörykmentin komentaja everstiluutnantti Petri Haataja.
Tykit odottivat valmiusasemassa. Sieltä ne jyristelivät tuliasemaan saatuaan tulikomennon Yhteisen tulenkäytön keskukselta. Mahdollisia tuliasemia oli etukäteen tiedusteltu eri tulenkäyttötilanteita varten. Niitä ei kuitenkaan tarvitse etukäteen mitata tai muuten valmistella. Jokaisessa panssarihaupitsissa on paikantamislaite sekä tarkka suunta. Ammunta sujui mallikkaasti ja viimeisen laukauksen jälkeen vaunut kykenevät poistumaan mahdollisen vastatykistön alta minuutissa. Aivan näihin aikoihin ei nyt päästy, mutta sitä varten täällä oltiin harjoittelemassa.
Ammuntojen jälkeen tapasimme yhden panssarihaupitsimiehistön, pian kotiutuvan alikersantti Soinin tykkimiehineen. Nuoret miehet kertoivat, että hakijoita panssarihaupitsikoulutukseen oli ainakin kolminkertaisesti koulutuspaikkoihin nähden. Kaikki olivat valintaan enemmän kun tyytyväisiä. Leirin pakkaset olivat uusi kokemus ja yöunet jäivät tietysti vähiin. Huoltopäivänä oli sentään saunaan päästy.
(Artikkelin kuvat: Puolustusvoimat)