Arkistojen kätköistä -sarjassa julkaisemme valittuja paloja vanhasta verkkolehdessämme. Tämä artikkeli on alkujaan julkaistu 30.12.2020.
Jukka ja Anna Soisalon-Soisisen toimittama teos Mannerheim – Puolan vuodet (Readme.fi 2020) tempaa mukaansa nopeasti.
Suomen ja Puolan diplomaattisuhteiden satavuotisen historian innoittamana alkunsa saanut kirja osoittaa, kuinka vähän tunnetuilla yhteyksillä, asenteilla ja ystävyyksillä voi olla suuri maailmanhistoriallinen merkitys. Marsalkka C. G. E. Mannerheimin kiintymys, ehkä suoranainen rakkaus Puolaa kohtaan on yksi tällainen seikka.
.
Mannerheimin uran alkuvaiheista (tai pikemminkin ei-loppuvaiheista) puhuttaessa tulee suomalaisille usein ensimmäisenä mieleen tsaarin hovi ja Chevalier -kaarti, jossa vapaussodan jälkeen valtiomieheksi puolivahingossa päätynyt ammattisotilas palveli keisarikunnan aikaan. Suuri osa keisarin palvelemisesta tapahtui kuitenkin fyysisesti Puolassa, jossa omaan aikaansa ja asemaansa nähden mutkaton Mannerheim ei epäröinyt luoda suhteita myös paikallisiin.
Hänen taustansa monikielisenä aatelisena antoi mahdollisuuksia, josta tavallinen suomalainen saattoi tuolloin lähinnä uneksia. Kun keisarikuntaan oli investoitu aikaa ja rahaakin, merkitsi tsaarinvallan kaatuminen Mannerheimille eittämättä henkilökohtaista tragediaa tai ainakin vakavan uudelleenarvion tarvetta.
Ennen maailmanpaloa ja sen aikana esiintyi Suomessa toki myös vastarintaa. Virkamiesten ja upseerien perheet saattoivat rikkoutua kiistellessään, suhtautuako keskusvallan pyrkimyksiin autonomian heikentämisestä perustuslaillisesti ja passiivisen vastarinnan keinoin, myötäilyllä vai peräti väkivaltaisella kapinoinnilla. Suomen maalaisaatelisto oli kuitenkin sekä kapinahengessä että materiaalisessa vauraudessaan lähinnä puolalaisten serkkujensa köyhä ja tuntematon sukulaispoika.
Mannerheimiin usein verrattu kansallissankari, samankaltaisen vaikean nuoruuden kokenut aatelismies Józef Piłsudski kasvoi taustastaan huolimatta sosialistivallankumoukselliseksi. Toki “Puolan Marski” inhosi V. I. Leninin terroria ja tuki lähinnä maltillisia reformeja, jotka varmistaisivat maarahvaan ja työväestön tuen Puolan kansallisille pyrkimyksille. Puolan päävastustajana hän piti Venäjää, ei Saksaa.
Tsaarin sortovuosien ja Venäjän-Japanin sodan myötä myös suomalaisista oppositionääreistä tuli monien imperiumin toisinajattelijoiden ja kapinallisten tavoin Piłsudskin liittolaisia. Kun Mannerheim taisteli keisarikunnan riveissä Itä-Aasiassa, Piłsudski yritti järjestellä puolalaisista koostuvaa vapaaehtoislegioonaa vastapuolen tueksi.
Suomalainen vastarintamies Konni Zilliacus, joka rauhanvälityksen suurvallaksi itseään nykyisin kutsuvan kansakunnan edustajana oli omaksunut eripuraisten vastarintaliikkeiden keskuudessa välittäjän roolin, fasilitoi puolalaisten sotilaiden loikkauksia Japanin riveihin. Yritykset eivät jääneet tuloksettomiksi.
Huhtikuussa 1907 Piłsudski vieraili Suomessa Venäjän sosialistivallankumouksellisten salaisessa kokouksessa Kirkkonummella. Paikalliset auttoivat järjestelyissä tuuppaamalla “kyseenalaisella asialla” liikuskelleet vieraat perimmäiseen junavaunuun, joka olisi hädän tullen voitu laskea jonkin tekosyyn varjolla irti ja antaa matkustajille mahdollisuus piiloutumiseen. On kuitenkin mahdollista, että kyseessä ei ollut Piłsudskin ainoa Suomen-vierailu noina vuosina: ymmärrettävistä syistä läheskään kaikkea tuskin on dokumentoitu.
Venäjällä sen enempää tsaarinvallan kannattajat kuin vallankumouksellisetkaan eivät kuitenkaan olisi halunneet päästää imperiumin reunoilla sijaitsevia, omanlaisensa historian, kielen ja kulttuurin myötä liian erilaisiksi kehittyneitä valtioita itsenäistymään. Lopulta niin Piłsudski kuin tsaaria pitkään palvellut Mannerheim ymmärsivät, että bolshevismin “kuristaminen kehtoonsa” hyökkäämällä Pietariin olisi liian riskialtista.
Vuonna 1919 miehet tapasivat kahteen otteeseen. Virallisesti Mannerheimin Varsovan-matkan syynä oli hänen asuntonsa kaluston kohtalon selvittäminen. Se saattoi todellisuudessa muodostaakin laajojen henkilöverkostojen ohella merkittävän osan herran tuolloisesta pääomasta. Saksalaiset eivät olleet paikkoja tuhonneet ja molemmille tutussa Belwederen palatsissa käydyt keskustelut vahvistivat yhteisymmärryksen, ettei kummankaan synnyinmaalla olisi paluuta Venäjän imperiumin yhteyteen – sosialistisen järjestelmän kanssa tai ilman.
Suomessa oli maailmansotien välillä hankkeita Mannerheimin nostamiseksi jonkinlaisen pehmeän diktaattorin asemaan. Marski ei kuitenkaan ollut moisista virityksistä kiinnostunut. Ammattisotilaana politiikka oli hänelle välttämätön paha ja velvollisuus, ei pyrkimys sinänsä.
Piłsudskin kohdalla oli toisin. Vaikka hänen sosialisminsa oli maltillista – lähinnä sosiaalidemokratiaa – ja hän inhosi niin tsaristista kuin bolshevistista brutalismia, kyllästyttyään “pikkupolitikointiin” entinen vapaustaistelija ei epäröinyt ottaa maata haltuunsa vuonna 1926.
Kuten kirjassa siteerattu toimittaja Erkki Toivanen on huomauttanut, maailmansotien välinen Puola – kuten myös Tshekkoslovakia sekä Unkari – olivat pehmeästä autoritariastaan huolimatta kuin lepokoteja kommunistisen ja fasistisen diktatuurin puristuksessa. Jo Karl Marx oli kehunut puolalaisaateliston poikkeuksellista jalomielisyyttä sen luovuttua monista etuoikeuksistaan perustuslain myötä suhteellisen vapaaehtoisesti. Tälle perinnölle rakensi myös Piłsudski.
Mannerheimin kunnioitus Puolaa, puolaisten sotataitoa, kulttuuria ja sivistyneisyyttä kohtaan käy ilmi hänen kirjeenvaihdostaan. Vaikka mukana on epäilemättä aimo annos kohteliaisuutta, maassa vietetyt vuodet vaikuttivat marsalkan ymmärrykseen maailmantilanteesta ja diplomatiasta siinä määrin, että niillä voi hyvin uskoa olleen suurtakin vaikutusta Suomen käydessä omaa selviytymiskamppailuaan Hitlerin–Stalinin -sopimuksen väliinputoajana.
Talvisodan tiimellyksessä puolalaiset vaikuttavatkin olleen kateellisia Suomelle paitsi maantieteestä, myös herraonnesta. Kirjaa käsittelevän, myöhemmin julkaistavan toisen artikkelin aiheena ovatkin talvisodan puolalaisvapaaehtoiset, joista suuri osa ei tosin koskaan taisteluihin saakka ehtinyt.
Anna ja Jukka Soisalon-Soininen
Manneheim – Puolan vuodet
Readme.fi, 2020
ISBN 9789523730939
Kovakantinen
256 sivua
