Puolustushallinto esittää Naton maavoimien johtoportaan (Multi Corps Land Component Command, MCLCC) perustamista Mikkeliin, jossa Suomen maavoimien esikunta sijaitsee. Puolustusministeri Antti Häkkänen linjasi asian perjantaina aamulla. Nato on käynnistänyt tarkemman sotilastason suunnittelutyön johtoportaan osalta, ja Suomi osallistuu siihen tiiviisti.
Uuden esikunnan perustaminen Suomeen on tärkeä osa koko Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamista. Maavoimien esikunta Mikkelissä on selkeä valinta Naton johtoportaan sijainniksi. Sijaintipaikat yhdistämällä saamme parhaan mahdollisen synergian kansallisen maapuolustuksen johtamisen ja NATOn maapuolustuksen johtamisen välille. Esityksen taustalla on sotilaallinen näkemys, jonka pohjalta puolustushallinto on muodostanut oman kokonaisarvion”, puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo.
Naton maavoimien johtoportaan tehtävänä on suunnitella ja valmistella sekä johtaa Naton maavoimien toimintaa Pohjois-Euroopassa, Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuudessa. Normaalioloissa johtoporras vastaa muun muassa Naton harjoitustoiminnasta ja muista rauhan ajan toiminnoista omalla alueellaan. Kriisiaikana esikunta johtaisi Naton maavoimaoperaatioita omalla alueellaan. Johtoportaan rakenteissa tulee työskentelemään sekä liittolaisten että Suomen puolustusvoimien henkilökuntaa. Johtoportaan suunnittelu ja toimeenpano etenevät vaiheittain. Aikataulu tarkentuu vuoden 2025 aikana.
”Suomella on erittäin vankka osaaminen pohjoisen alueen olosuhteista ja vaatimuksista. Naton maavoimien johtoportaan perustaminen Suomeen kertoo siitä, että Natossa tunnistetaan Suomen osaaminen ja siihen luotetaan”, puolustusministeri Häkkänen toteaa.
Naton puolustusministerit antoivat viime kesäkuussa poliittisen tukensa Suomeen perustettavalle maavoimajohtoportaalle sekä eteentyönnetylle maavoimajoukkojen läsnäololle (Forward Land Forces, FLF) Suomessa. Kokonaisuus vahvistettiin Naton huippukokouksessa heinäkuussa. Natossa poliittisia päätöksiä maavoimien johtoportaan ja eteentyönnetyn maavoimajoukon läsnäolon yksityiskohdista tehdään ensi vuoden aikana, kun sotilaallinen suunnittelutyö on edennyt riittävän pitkälle.
Edut ja haitat
Yleisesti ottaen Naton alaesikunta Suomessa on iso etu maamme puolustuksessa. Saamme liittolaisilta työvoimaa ja monipuolista osaamista suunnitteluun ja johtamiseen. Ja mikä merkittävää: Kun ulkomaiset upseerit ja aliupseerit olisivat sijoitettuna Suomessa sijaitsevaan esikuntaan, se tarkoittaa, että he palvelevat siellä myös kriisin ja sodan aikana. Ei heitä kutsuta kotiin tiukan paikan tullen. Liittolaisemme olisivat siis automaattisesti rinnallamme, joka sitouttaa voimakkaasti kyseisiä maita myös Suomen puolustamiseen – onhan heidän omat miehet ja naiset hyökkääjän tulivaikutuksen kohteena.
Ja erittäin tärkeä seuraus olisi myös Suomi-tietoisuuden lisääntyminen liittolaismaissa. Maaston, vuodenaikojen toisistaan täysin poikkeavien olosuhteiden, yhteiskuntamme tuntemuksen sekä puolustusvoimiemme ja puolustusratkaisujemme ymmärrys leviäisi vääjäämättä, kun liittolaisupseerit palvelisivat Suomessa tehden suunnitelmia Suomen ja pohjoisen Nato-alueen puolustamiseksi.
Natossa palvellaan kussakin palveluspaikassa tyypillisesti kolme vuotta. Rotaatioiden pyöriessä pidemmän aikaa, Suomea yksityiskohtaisesti tuntevan henkilöstön määrä nousee jo melko suureksi. He voivat sekä omissa maissaan, että Nato-tehtävissään vaikuttaa suotuisasti Suomen hyväksi. Ei sillä, että vetäisivät ”kotiin päin” Suomen hyväksi vaan ihan sillä, että kaikki tarpeellinen tieto on käytettävissä päätöksiä tehtäessä, kun näiden upseerien mukana tieto on saatavilla ja läsnä erilaisissa suunnitteluryhmissä. Suomen asia tulisi huomioiduksi asiaankuuluvalla tavalla.
Suomi on lisäksi aivan kiinni Venäjän strategisten ykköskohteiden, erityisesti Kuolan tukikohtaverkoston sekä Pietarin alueen läheisyydessä. Näin ollen moni Natomaa varmasti mieluusti lähettäisi tänne myös parhaita esikuntaupseerejaan seuraamaan työtehtävissään Venäjän ykköskohteiden tilaa. Näistä kyvykkäimmistä upseereista kasvaa osasta aikanaan kenraaleja ja korkeimman tason päätöksentekijöitä. Näiden päättäjien Suomi-tuntemus olisi todella suomalaisten etu!
Mikkelissä toimii Maavoimien Esikunta. Siten perusedellytykset ovat jo pääosin valmiina. Lisärakentaminen jäisi todennäköisesti vähäiseksi. Suojatilat ja luolastot, salatut ja varmennetut data- ja viestiyhteydet, vartionti ja lähipuolustus, valmiudet toimia pitkäaikaisesti sulkutilassa tarvittaessa mm. varavoimajärjestelmien avulla sekä moni muu asiakokonaisuus on jo valmiina ja saatavilla. Toiminnan käynnistäminen olisi sujuvaa.
Mikkeli sijaitsee myös Venäjän mahdollisten todennäköisimpien maahyökkäyssuuntien ulkopuolella, eikä johtamispaikka siten jäisi kiperässä tilanteessa hyökkääjän jalkoihin.
Maasto tarjoaa Mikkelille hyvin suojaa. Mikkelihän sijaitsee Saimaan vesistöalueen sisällä sen länsireunassa. Se on suunnassa, missä ei ole mitään muita strategisia kohteita, joten siihen suuntaan ei ole hyökkääjän syytä joukkoja keskittää. Lisäksi Venäjän suunnasta katsottuna hyökkäysreitti on vahvasti järvien rikkomaa ja siten puolustajalle erittäin edullista aluetta.
Lennokki-ja ohjussota
Iranin massiivinen lennokki- ja ohjusisku Israeliin huhtikuussa oli kuitenkin malliesimerkki nykyaikaisen sodankäynnin yhä merkittävämmäksi nousevasta toimintatavasta. Samoin Venäjä on tehnyt yhä useammin samantyyppisiä varsin massiivisia ohjusiskuja Ukrainan infrastruktuuri- ja siviilikohteisiin. Ja onhan erilaisten ohjusten käyttö ollut Ukrainan sodan perusvälineistöä jo kahden vuoden ajan.
Iranin isku antaa kuitenkin hyvän vertailumallin myös Mikkelin sijainnin tarkasteluun.
Iran iski useisiin kohteisiin ympäri Israelia. Iranilaiset käyttivät drooneja, ballistisia ohjuksia ja risteilyohjuksia. Hyökkäyksessä käytettiin yhteensä 331 asetta. Räjähdelennokkeja 185 kpl, risteilyohjuksia 36 ja ballistisia ohjuksia 110. Hyökkäys kesti yhteensä noin viisi tuntia. Vain seitsemän ballistista ohjusta pääsi maaliinsa torjunnan läpi!
Naton ja suomalaisten yhteinen johtoporras Mikkelissä ei toki saisi näin massiivista ilma- ja ohjuspuolustusta suojakseen, mutta onhan johtamispaikka syvällä kiven sisässä. Kulkuaukkoja on monia ja niissä on sotilasbunkkerien perusratkaisun mukaisesti useita panssariovia peräkkäin, jotta tuhovaikutus ei pääse itse johtamistiloihin, vaikka luolaston suuaukolle osuttaisiin isollakin ohjuksella.
Hyökkäys pitää kuitenkin torjua. Ei ohjus- ja lennokki-iskua voi antaa vain tulla luottaen kymmeniä metrejä paksuun graniittikattoon pään päällä. Ohjusisku särkisi todennäköisesti data- ja muita viestiyhteyksiä, kulkuteitä jne. Aiheuttaisi vahinkoa, joka saattaisi osittain lamauttaa johtamistoiminnan, vaikka vauriot saataisiinkin korjattua.
Israeliin kohdistunut isku torjuttiin osaltaan hävittäjillä, jotka lensivät ainakin Syyrian ja Jordanian ilmatilassa. Eli Israelia kohti tulevia lennokeita ja risteilyohjuksia ”mentiin vastaan” hävittäjillä ja pudotettiin ne hyvissä ajoin.
Mikkelin tapauksessa tätä operatiivista syvyyttä ei ole merkittävästi. Venäjän rajalle on noin 100 kilometriä ja rajan läheisyydessä hävittäjätoiminta on hyvin rajoittunutta Venäjän perinteisesti vahvan ilmatorjunnan vuoksi. Ja välimatka vain lyhenee, jos hyökkääjä olisi jo tunkeutunut maahamme Lappeenrannan suunnasta.
Mikkelillä on siis puolensa ja puolensa. Onko se kokonaisuutena arvioiden paras sijainti Naton alaesikunnalle, vai löytyisikö läntisemmästä Suomesta sotilaallisesta näkökulmasta tarkasteltuna vielä parempi sijoituspaikka?
Mikkeli on varmuudella paras paikka rauhan aikana, kun vaakakupissa painaa suunnittelun ja johtamisen tehokkuus. Sotatilanteessa paikka on osittain haastava, mutta se voidaan taklata valmistautumalla ajoissa johtamispaikan siirtoon ja johtamispaikan jakamiseen kahteen eri osaan, niin kuin teemme kansallisessa puolustuksessakin.
