Yli kaksi vuotta Waffen-SS:ssä 1941–43 toimineen suomalaisen vapaaehtoispataljoonan suomalaiset vapautettiin palveluksesta 11. heinäkuuta 1943 eli tasan 80 vuotta sitten. Vapauttaminen palvelusta tapahtui Hangossa, jonne pataljoona oli saapunut koossa jo 2. kesäkuuta. Lomailun jälkeen pataljoona kokoontui taas Hankoon odottamaan valtionjohdon päätöstä jatkosta. Vaihtoehtoina olivat pataljoonan palveluksen jatkaminen, joukon laajentaminen rykmentiksi lisävärväyksellä tai joukon lakkauttaminen.
Vaikka tämä juttu on otsikoitu pataljoonan lakkauttamiseksi tätä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan se oli virallisesti olemassa ainakin kesän 1943 ja ehkä syksynkin, koska siinä palveli suomalaisten lisäksi runsaasti saksalaisiakin. Nämä siirtyivät muihin yksiköihin pääasiassa III germaanisen SS-panssariarmeijakunnan piirissä.
Waffen-SS:n palveluksesta vapautuneet suomalaiset siirtyivät 11. heinäkuuta Suomen asevoimiin ja vaihtoivat päälle suomalaiset asepuvut. Heidät jaettiin lähinnä eri puolille maavoimia ilman, että heidän sotakokemuksiaan juurikaan olisi otettu huomioon. Saksan palvelukseen jäi vielä joukko suomalaisia haavoittuneita sairaaloihin, Bad Tölzin SS-Junkerschulessa upseerikurssilla olevia sekä yksittäisiä miehiä.
Kevättalvella 1941 Suomesta värvättiin noin 1 200 vapaaehtoista Suomen valtion toimesta saksalaisten palvelukseen. Joukosta noin 400 sotilaskoulutusta saanutta liitettiin kesäkuussa SS-divisioona Wikingin eri yksiköihin, ja he ottivat osaa operaatio Barbarossaan eli hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Näistä miehistä osa kotiutettiin takaisin Suomeen jo tuoreeltaan ja valtaosa kevättalvesta 1942, osa liitettiin suomalaispataljoonaan. Kotiuttamisten syynä oli värväysvaiheessa tehdyn virheen takia aivan liian suuri määrä suomalaisia upseereita ja aliupseereita, joille saksalaiset eivät löytäneet käyttöä.
Noin 800 kouluttamattomasta vapaaehtoisesta muodostettiin moottoroitu jalkaväkipataljoona, joka yli puolivuotisen koulutuksen jälkeen siirrettiin vuodenvaihteessa 1941–42 rintamalle. Pataljoonalla oli saksalainen upseeri- ja aliupseerikunta, joka taisteluiden alettua vähin eri alkoi korvautua suomalaisilla sitä mukaa, kun päällystölle tuli tappioita.
SS-miesten värväys oli Suomen valtion ulkopoliittinen manööveri, jolla kevättalvella 1941 pyrittiin saamaan Saksan huomiota ja tukea Neuvostoliiton painostaessa. Värväyksestä päätti maan ”sotakabinetti”, eduskunnalta tai edes koko valtioneuvostolta ei kysytty mitään, ne kuulivat eduskuntapuolueiden kansanedustajien lailla asiasta värväyksen jo käynnistyttyä. Päätöksentekotapa oli samankaltainen tuolloin monessa muussakin maan kannalta tärkeässä asiassa. Mitään asiallista dokumentaatiota päätöksestä ei syntynyt tai ei ole säilynyt, puhumattakaan valtiosopimuksesta Saksan kanssa.
Itse värväys siirrettiin valtiolta ulkopuoliselle taholle, jotta valtion toimintavapaus säilyi. Sitä johti hallitusneuvos Esko Riekki, ja käytännön värväysorganisaatio muotoutui tuttavuuksien perusteella eri puolille maata. Värvärit olivat usein maakuntien napamiehiä ja saksalaisten asialle suosiollisia. Värvärit kyselivät sopivana pitämiltään nuorilta miehiltä kiinnostusta lähteä, ja juttuja kulki myös kaveripiireissä. Värväyksessä tehtiin virheitä, värvättiin esimerkiksi merkittävä joukko upseereita ja aliupseereita, joita saksalaiset eivät alussa tarvinneet ollenkaan. Osin taustalla oli saksalaisten ajatus värvätä pataljoonan sijasta kokonainen rykmentti suomalaisia, mikä ei sitten kuitenkaan toteutunut.
Ensin hiljaisella asemasotarintamalla Miuksella sotaan totutellut ja kesän 1942 reservissä sekä koulutuksessa ollut vapaaehtoispataljoona osallistui loppukesästä 1942 liikuntasotaan, joka vei sen kauas Kaukasukselle saakka. Stalingradin katastrofin jälkimainingeissa pataljoona osallistui motin vapauttamisyritykseen sekä Saksan itärintaman eteläosan monivaiheisiin taisteluihin aina huhtikuuhun 1943 saakka. Moottoroituna pataljoonana vapaaehtoisjoukkoa käytettiin iskuosastona rannattomilla aroilla, ja pataljoona kutistui lopulta tappioiden takia pieneksi. Pataljoonaa oli syksyllä 1942 täydennetty 200 miehistöön kuuluvalla, joiden värväys hoidettiin virallisesti Suomen armeijan piiristä.
Kaikkiaan noin 1 400 suomalaista palveli SS-miehinä. Heistä kaatui saksalaisten palveluksessa 256, katosi 14 ja haavoittui 686. Suomen rintamalla entisiä SS-miehiä kaatui vielä lähinnä kesän 1944 taisteluissa 113 miestä. Sodan aikana Suomen valtio kohteli SS-vapaaehtoisia pääosin samalla tavalla kuin omissa asevoimissamme palvelevia. Se hyväksyi palvelun vastaavan tuolloista kahden vuoden varusmiespalvelusta ja palvelusta reserviläisenä sekä kelpuutti heidän Saksassa saavuttamansa sotilasarvot upseeriarvoja myöten täälläkin päteviksi.
Kesäkuun 1943 mittaan Suomen valtionjohto pohti pataljoonan kohtaloa ja päätyi lopulta siihen, että jatkoa ei tule. Tällä kertaa päätöksenteossa oli mukana eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja hallitus. Marsalkka Mannerheim pyysi kirjeellään 27. kesäkuuta pataljoonaa takaisin Adolf Hitleriltä, joka 4. heinäkuuta päätti antaa sen mennä. Seuraavana päivänä alkanut Kurskin operaatio lienee ollut Hitlerin mielessä, ei jokin yksittäinen pataljoona, jolla ei hänen kannaltaan ollut kuin pieni propaganda-arvo, kun koko Suomen armeija oli yhteisessä rintamassa itää vastaan.
Sodan päätyttyä ja poliittisen tilanteen muututtua valtio kuitenkin unohti ulkopoliittisen pelinappulansa ja kohdisti entisiin SS-miehiin erilaisia ikäviä toimia, esti muun muassa palvelun Puolustusvoimissa ja poliisissa. Myös Saksan palveluksessa invalidisoituneet unohdettiin, ja asia korjaantui vasta 1950-luvun puolessavälissä. Punainen Valpo ja sen jälkeen Supo seurasi SS-miehiä epäluuloisesti, vaikka tälle oli hyvin vähän perusteita. Merkittävä osa entisistä SS-miehistä sijoittui yksityiselle sektorille, ja he pärjäsivät yleensä elämässään hyvin, joukosta nousi muun muassa kaksi ministeriä, useita professoreita, kirjailijoita ja merkittävien yhtiöiden johtajia. Vain aivan muutamat pystyivät luomaan uraa Puolustusvoimissa sen jälkeen, kun poliittinen ilmapiiri maassa muuttui.
Viime aikoina eräät tutkijat ovat luoneet kuvaa, että SS-miehiksi lähteneet olisivat tehneet sen ideologisista syistä. Suomen valtion rooli värväyksen toimeenpanijana on siirtynyt taka-alalle, ja johtopäätöksiä on pyritty tekemään esimerkiksi sotaväkeä vielä käymättömien nuorukaisten mahdollisista poliittisista kannoista. Eräänlainen viimeinen niitti tässä kirjoittelussa oli Valtioneuvoston kanslian Kansallisarkistolla teettämä ja vuonna 2019 julkaistu tutkimus, jossa melko heiveröisin perustein annetaan ymmärtää suomalaisten SS-miesten syyllistyneen sotarikoksiin. Vielä suuremman vahingon SS-miehille aiheutti Kansallisarkiston tutkimuksen johtopäätöksiä jyrkempi tiedote asiasta. Yksittäisiä tapahtumia varmasti on ollut, kuten sodassa tuppaa olemaan, mutta koko joukon syyllistämiseen ne eivät vastuullisessa historiantutkimuksessa saisi laajentua.
