Pääministeri Sanna Marinin perustuslain tulkintaa venyttävät lausunnot Hornet-hävittäjien mahdollisesta luovuttamisesta Ukrainan käyttöön ovat nousseet eduskuntavaalikeskustelun keskiöön.
Tavallaan tämä on positiivista – jo siksikin, että turvallisuuspolitiikasta puhutaan. Aiemmin ulkopoliittisesti herkkinä pidettyjen kysymysten roolia vaalidebatissa on suitsittu tiettävästi jopa korkeimmalta mahdolliselta taholta.
Sillä on kuitenkin suuri merkitys, missä linjaa vedetään.
Hallittu ”kaksoispeli” on diplomatiassa yleistä ja tiettyyn rajaan saakka sallittuakin.
Kuitenkin silloin, kun pääministerimme matkustaa vaalien alla omaa talvisotaansa käyvän maan pääkaupunkiin ja alkaa median edessä spekuloida asioilla ilman, että niistä on puhuttu muiden keskeisten ulko- ja turvallisuuspolitiikan päättäjien kanssa, ollaan vaaravyöhykkeellä.
Näin erityisesti räjähdysherkässä tilanteessa, jossa Suomi on – siis vielä toistaiseksi ilman Naton varsinaisia turvatakuita, toivottavasti tosin enää muutaman päivän.
Hornetien luovuttamiseen liittyvien mahdollisuuksien selvittäminen asiantuntijatietoa hyödyntäen kuuluisi tässä vaiheessa lähinnä valmisteleville virkamiehille ja Puolustusvoimien edustajille – joita keskustelussa on valitettavan paljon väheksytty – ja poliittinen puoli vaaliväittelyihin. Jälkimmäisiin kysymys toki päätyi, mutta ikävän välivaiheen kautta.
Tällainen näytös tuskin on kunniaksi kenellekään, vaikka omanlaisenaan hupina vielä muutama vuosi sitten Nato-kriitikkona esiintyneen Marinin ”haukkamaisuuden” ihailu kieltämättä monelle näyttäytyykin.
Kaikki merkit osoittavat kuitenkin siihen, että tuuli on Suomessa kääntynyt.
Moni naureskeli minulle, kun alkuvuodesta 2021 kysyin Suomen Sotilaan blogitekstini otsikossa ”Viekö Sanna Marin Suomen Natoon?”.
Näin kuitenkin kävi – vaikkei pääministeri tietenkään yksin toiminut.
Onko Hornet-väittely tästä huolimatta kaikille vaalikeskustelun osapuolille lopulta ns. ”mukava aihe”, jolla mieluusti nostetaan häntää omien kannattajien keskuudessa pohtimatta yhtään syvemmin turvallisuuspoliittisia haasteitamme?
Sellaisia haasteita ovat muun muassa Suomen tuleva rooli Natossa, poliittinen asemoitumisemme sitten, jos Ukrainaan aletaan toden teolla puuhata aselepoa (millaisin ehdoin?) ja suhtautuminen niiden voimien tulevaisuuteen, jonka ovat itsensä maassamme ”idänsuhteiden vaalimisessa” ryvettäneet.
Viime viikkoinahan on lähes päivittäin nähty erittäin kyseenalaisia paljastuksia esimerkiksi Supon ja Finanssivalvonnan toiminnasta, mutta edes Puolustusvoimat ei näytä olleen täysin immuuni ongelmille. Viimeksi mainittuja voi parhaassakin tapauksessa pitää vakavina tietoturvapuutteina.
Vanha suomalainen sanonta kuvaa aiheeltaan epämääräistä, ehkä tarkoituksellisestikin harhauttavaa keskustelutyyliä hyvin: toinen puhuu aidasta, toinen aidan seipäästä.
Hornetit ovat yksi seiväs kokonaismaanpuolustuksemme aidassa, mutta jos todella tahdomme turvata Suomea jatkossakin, meidän tulee puhua koko aidasta.
Vaikka on sinänsä hyvä, ettei esimerkiksi viranomaistyön ongelmia politisoida tai Ylen studiossa lähdetä hahmottelemaan Ukrainan aselepolinjoja, kokonaisuuteen keskittyminen voisi auttaa.
Vastuu tästä kuuluu ennen muuta toimittajille, ei poliitikoille.
Saatte suorittaa, kollegat.
Otsikkokuva: Paul Nelhams from Shannon, Ireland – F18, CC BY-SA 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=26447848
