Tältä näyttää uusi monitoimihävittäjämme

Artikkelit
Arto Ojanen


Ilmavoimat on julkaissut havainnekuvan, josta selviää, miltä uudet monitoimihävittäjämme tulevat näyttämään. Samalla on kerrottu niiden kirjanpitonimet eli lentokonekohtaiset tunnusnumerot. Tällä kertaa kirjaintunnukseksi on valittu JF, vaikka koneella on sotilasilmailun yleiseen tapaan nimikin: Lightning II. Syyksi pitkäaikaisesta perinteestä poikkeamiseen Ilmavoimat kertoo Joint Fighter nimityksen korostavan koneen tuottamaa lisäarvoa ja merkitystä kaikkien puolustushaarojen suorituskyvylle.


Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen kertoo nimivalinnan taustoista:

”Joulukuussa 2021 saimme päätöksen seuraavasta hävittäjästä F-35. Pitkän harkinnan jälkeen nimesimme tyyppitunnukseksi JF, Joint Fighter, ja kaluston numerointi alkaa 501:stä (JF-501). Lightning II ei ole yleisessä käytössä, vaan kaikki puhuvat F-35:stä. Aikanaan Yhdysvalloissa kilpailtiin puolustushaaroille yhteisesti tulevasta hävittäjästä, ja silloin kilpailu nimettiin Joint Strike Fighter -projektiksi – JSF. Tämä on vielä nykyään useammin käytössä kuin Lightning. F-35 tuo koko puolustusjärjestelmälle merkittävää suorituskykyä, jolloin on luontevaa nimetä kone puolustusvoimien yhteiseksi hävittäjäksi – JF.”


Kalusto numeroidaan konekohtaisesti alkaen tunnuksesta JF-501 ja päättyen tunnukseen JF-564. Vanhat perinteiset laivuetunnukset säilyvät kahdessa koneyksilössä; Hävittäjälentolaivueiden 11 ja 31 perinteitä kunnioitetaan merkitsemällä laivuetunnukset Visentti ja Ilves koneyksilöiden JF-511 ja JF-531 sivuvakaajien ulkopintoihin. 


Havainnekuva ei ole vielä linjalta tulevien hävittäjien täysin lopullinen ulkomuoto, vaan tutkimukset eri maalien ja maalauskaavioiden herätteistä jatkuvat, Ilmavoimista kerrotaan.


JF-kirjaintunnus ei ole ensimmäistä kertaa Ilmavoimien käytössä, vaan samoin nimettiin talvisodan aikana maahamme saapuneet ruotsalaiset Jaktfalken (tunturihaukka) harjoitushävittäjät. Ne olivat osa Ruotsin talvisodan aikaan antamia nykykielellä apupaketteja. Koneita oli yhteensä kolme kappaletta, ja ne poistettiin käytöstä sodan päätyttyä.



Jaktfalken-kaksitasoinen harjoitushävittäjä. (SA-kuva)

Koneen kirjaimista muodostuvasta tyyppitunnuksesta on myös useasti väännetty konetyypille lempinimi. Mielenkiintoista nähdä millä nimellä JSF Lightning II:ta tulevaisuuden puhekielessä tai lentäjäslangissa kutsutaan. Mahdollisuuksia olisivat ainakin JF:stä tuleva ”Jaffa” tai monimerkityksellinen ”Jointti” JSF-lyhenteestä.