Teksti: Aleksei Kettunen
Ukrainan rajan lähellä sijaitsevaan puolalaiseen Przewodówin kylään 15.11.2022 kello 15.40 osui ohjus, joka tappoi kaksi ihmistä. Tutkinta osoitti sen olleen ukrainalaisen S-300PT/PS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän 48D6-ohjus, joka oli laukaistu Lvivin kaupungin läheltä Venäjän ohjusiskujen torjumiseksi.
Tapahtumaan liittyen useammasta lähteestä väitetään, että Ukraina on modernisoinut it-ohjuksiaan poistamalla niistä itselikvidaattorit. S-300PT/PS:n 48D6-ohjusten kantama on normaalisti 75 km, ja kun se on taittanut tuon etäisyyden/ajan, ohjuksen pitäisi automaattisesti nousta maksimaalisen korkealle ja tuhoutua sivullisten vahinkojen minimoimiseksi, jos sen puoliaktiivinen tutkahakupää on menettänyt tutkan ”valaiseman” maalinsa tai ohjus on saanut tuhoutumiskäskyn.
Jos itsetuhoutumismekanismi poistetaan, kytketään pois käytöstä tai se on toimintakyvytön, niin ohjukselle saadaan 20–25 km lisää kantamaa, ja maalista ohi mennyt ohjus räjähtää vasta osuessaan maahan tai muuhun esteeseen.
48D6-ohjuksen ylittäessä valmistajan lupaaman 10 vuoden käyttöajan sen rakettimoottorin kiinteä polttoaine saattaa halkeilla ajan myötä. Silloin halkeamakohdassa polttoaine palaa nopeammin ja hallitsemattomasti ja mahdollisesti jopa polttaa ohjuksen läpi sen muita rakenteita, mikä saa ohjuksen tekemään piruetteja. Ohjuksen ohjaus- ja hallintalaitteet sijaitsevat rakettimoottorin alla tai takana, ja mikäli ne tai niiden kaapelointi palavat toimintakyvyttömiksi, ohjuksesta tulee hallitsematon.
Ukrainan ilmatorjunnan ohjusten toimintahäiriöistä on muitakin havaintoja meneillään olevan sodan ajalta. Ne ovat maailmalla valitettavan yleisiä, ja niistä on kokemusta Puolustusvoimillammekin. Ilmatorjuntaohjusten harhautumista aivan väärään paikkaan tapahtuu muissakin maissa.
Ukrainan haasteena on itäkaluston ilmatorjuntaohjusten korkea ikä, koska ne periytyvät Neuvostoliitolta, eli uusimmatkin ohjukset ovat vuosimallia 1991. Ukrainalla ei ole eikä ole koskaan ollut ilmatorjuntaohjusten tuotantoa, ja avoimien lähteiden perusteella Ukraina ei ole ostanut Venäjältä ilmatorjuntaohjusten varaosia eikä määräaikaishuoltoja. Vahvalla tutka-, ohjelmointi- ja elektroniikkaosaamisellaan Ukraina on kyllä pystynyt modernisoimaan ilmatorjunnan itäkalustoaan muilta osin.
Edellinen ohjuksen eksyminen tämän sodan aikana tapahtui 10.3.2022, kun miehittämätön Tu-141 Striž -tiedustelu/maalilennokki eksyi Kroatian pääkaupungin Zagrebin lähiöihin saakka ja putosi maahan vain 50 metrin päästä opiskelija-asuntolasta, mutta uhreilta onneksi vältyttiin. Siitä, oliko se Ukrainan vai Venäjän laukaisema, kiistellään yhä.
Ukrainan ilmatorjunnan vakavin onnettomuus tapahtui 4.10.2001, kun harjoitusammunnoissa Krimin Opuk-niemimaalta laukaistu S-200V-ItO-järjestelmän 240 km kantaman 5V28-ohjus meni ohi 26–28 km:n etäisyydellä lentävästä Tu-143 Reis -harjoitusmaalista ja osui vahingossa 226 km:n etäisyydellä lentävään, Tel Avivista Novosibirskiin SBI1812-reittilennolla olleeseen venäläisen Siberian Airlines -lentoyhtiön Tu-154M (RA-85693) -matkustajakoneeseen, jonka kaikki 78 matkustajaa ja miehistön jäsentä menehtyivät. Toimintakykyisen puoliaktiivisen tutkahakuisen 5V28-ohjuksen olisi pitänyt tuhoutua, kun tulenjohtotutka ei enää ”valaissut” harjoitusmaalia tai ohjus oli saanut itsetuhoutumiskäskyn.
Oma tarinansa on tietysti Malesian Airlinesin matkustajakoneen pudottaminen Suomen sotilaillekin tutulla venäläisellä Buk-M1-ilmatorjuntaohjusjärjestelmällä mitä ilmeisimmin Venäjän masinoiman ”separatistiliikkeen” toimesta kesällä 2014.
Ohjuksilla suoritettavan ilma- ja ohjustorjunnan laajuuden kannalta Ukrainan konflikti alkaa kaikessa traagisuudessaan ja eeppisissä mittasuhteissaan lähestyä Vietnamin sotaa, jossa 1964–1975 laukaistiin tuhansia ilmatorjuntaohjuksia 11 vuoden aikana.
Nyt sodan viimeisin vaihe ei ole kestänyt vielä vuottakaan, ja olemme nähneet jo noin 4 000 Venäjän ohjusiskua sekä satojen lennokki-iskujen ja noin 350 venäläisen lentokoneen ja useamman sadan helikopterin päivittäisen toiminnan sekä niiden torjunnan.
