Kai Kaartinen on monipuolinen mies. Historiasta ja sodista hän oli kiinnostunut jo nuorena; lukion reaalissa Kaitsu kirjoitti roomalaisten taistelutaktiikasta. 1980-luvulla hän innostui sekä sukelluksesta että arkeologiasta. Osasyyllisenä tähän on Kaitsun veli, Atte, joka oli jäsenenä Ylen toimittaja Jarmo Ratisen työryhmässä paikallistamassa panssarilaiva Ilmarisen hylkyä.
Aikansa Aten apupoikana oltuaan päätyi Kai itsekin sukeltamaan. Kaitsun tähänastisia sukellus- ja tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa kolme JU-88 lentokonetta, Virolahden viikinkilaiva sekä karhutoteemi. Tunteja tänä aikana on kertynyt veden alla yli kolmetuhatta. Yliopistossa on kuitenkin istuttu tiedon takia ja arkeologiaopinnot ovat perheenelatuksen takia venähtäneet hiukan. Sukeltaminen ja siihen liittyvät varusteetkin ovat sen verran kalliita, ettei täyspäiväinen opiskelu senkään puolesta olisi mahdollista.
Graduprojekti oli tarkoitus toteuttaa vihdoin tänä kesänä. Suunnitelmana oli sukeltaa Saimaalla ja pelastaa saksalaisesta Junkers-88:sta sen tiedustelukamera. Lentokoneen tehtävänä oli aikanaan kuvata Muurmannin rataa. Haettuaan tiedustelukameran Kaitsu olisi konservoinut kameran ja se olisi päätynyt Karjalan lmailumuseoon.
Kaikki järjestäminen ja suunnittelu oli kuitenkin turhaa; autovarkaat hajottivat h-hetkellä sukellusseuran auton eikä sukeltamaan päästy. Koska sukelluskausi on Suomessa niin lyhyt, Kaitsun sukellusassistentit olivat varanneet seuraaville viikoille jo toisia sukellusreissuja eikä sukeltaminen tänä vuonna enää onnistu. Kameran haku jää siis ensi kesäksi, kuten valmistuminenkin.
Ainut laatuaan
Projekti on monella tapaa ainutlaatuinen. Ensinnäkään maailmasta ei tiedetä yhtään saman mallista kameraa. Eräästä toisesta tiedustelukoneesta on myöskin löydetty samantyyppinen kamera, joka ei kuitenkaan ole täysin saman mallinen. Toiseksi projekti olisi opinnäytteenä ainutlaatuinen; se yhdistäisi meriarkeologian ja uuden arkeologian suuntauksen, konfliktiarkeologian. Valmistuminen antaisi Kaitsulle myös käyttää virallisesti ammattinimikettä meriarkeologi, vaikka meriarkeologin töitä harrastuksena hän onkin tehnyt pian jo neljäkymmentä vuotta.
Kameran ensimmäinen paljastuminen
Opinnäytetyön kamera löytyi alun perin eräällä viikonloppuleirillä. Junkersin hylyllä sukeltaessaan Kaitsu ihmetteli pitkiä serpentiinejä vesistön pohjassa ja ryhtyi seuraamaan niitä. Viiden metrin päästä arvoitus paljastui: serpentiini oli filmirulla, jonka toisessa päässä komeili tiedustelukamera! Kamerassa oli erikoissuuret filmikasettikotelot, koska koko Muurmannin rata olisi pitänyt kuvata yhdellä tiedustelulennolla. Aikaa ei kuitenkaan ollut tällä sukelluksella kameran tarkempaan tutkimiseen, sillä työt kutsuivat. Kaitsu sekä muut sukeltajat merkitsivät kameran löytöpaikan poijulla ja lähtivät viikoksi töihin. Seuraavana viikonloppuna he ajoivat illalla suoraan tarkistamaan, oliko poiju paikalla – ja olihan se! Sukeltajat lähtivät perjantai-iltana hyvillä mielin unille. Aamulla sukelluspaikalle palatessa poiju oli hävinnyt! Kiikarit napattuaan Kaitsu huomasi sen vastarannalla. Poijun nailonköyden solmu oli auennut ja kamerassa kiinni ollut köysi irronnut. Jos kamerasta olisi ehditty ottaa viikkoa aiemmin valokuva, sen löytäminen olisi helpottunut merkittävästi. Kaitsun sukelluksessa käyttämä erikoiskamera nimittäin merkitsee myös kuvan tarkan ottopaikan.
Onneksi Kaitsu tietää ulkomuistista löytöpaikan noin 40X40 metrin tarkkuudella ja syvyyden tarkasti. Haasteensa projektiin tuovat kuitenkin Suomen sakeat vesistöt. Niissä kohde-esineitä sukeltaessa saattaa uida puoli metriä etsittävän kohteen vierestä ja kohde jää kuitenkin huomaamatta. Etsimisoperaatio ei ole kuitenkaan mahdottomuus viiden metrin filmivanan ansiosta. Autovarkaitten takia projekti siirtyy nyt siis ensi vuodelle.
Salatut kuvat
Ensimmäisellä sukelluksella Kaitsu oli ottanut kameran filmistä myös lyhyen palan, jonka oli vienyt Yleltä kuvaajan hommista eläköityneelle isälleen. Isä teki työtä käskettyä ja yritti kehittää kuvia. Kuvien kehittäminen ei kuitenkaan onnistunut – filmien päällä on erityinen kemikaaliseos, jolle kuvat tarttuvat. Vuosien saatossa kemikaalit ovat kuitenkin valitettavasti liuenneet kuvineen Saimaaseen.
Pikkuriikkinen toivon kipinä kuitenkin on. Erikoisvalmisteiset filmikotelot saattavat olla säilyneet kuivana. Vaikka vesi tahtoo, varsinkin syvällä, paineen avulla syödä itsensä joka paikkaan, on myös tapauksia, joissa näin ei ole käynyt. Kaitsun samaisesta hylystä sukeltaman konekiväärin panoksen ruuti oli vielä noin seitsemänkymmentä vuotta veteen tippumisen jälkeenkin kuivaa.
Toinen esimerkki, jonka Kaitsu tietää samalta hylyltä, ovat Zeissin kiikarit. 1980-luvulla oli joku tuntematon sukellusporukka käynyt luvatta sukeltamassa hylyllä ja löytänyt sieltä Zeissin sotilaskäyttöön suunnittelemat kiikarit. Porukka näytti lähistöllä asuneelle maanviljelijälle sotasaalistaan ja hänen lausuntonsa mukaan saksalainen laatukiikari oli säilynyt täysin käyttökelpoisena. Vettä ei ollut päässyt pisaraakaan kiikariin. Olisi toden teolla mielenkiintoista nähdä mitä filmirullalle on aikanaan kuvattu.
Suomen Sotilas seuraa Kaitsun opinnäytettä ensi kesänäkin. Toivotamme hankkeeseen onnea ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia!
