Hyvää joulua Suomen Sotilaan lukijoille
’Lehti teki ilmestymisensä alkuajoista lähtien ennen sotia vuoden viimeisen numeronsa joko otsikolla Suomen Sotilaan joulu tai Sotilaan joulu. Kansi oli aina näyttävä ja
’Lehti teki ilmestymisensä alkuajoista lähtien ennen sotia vuoden viimeisen numeronsa joko otsikolla Suomen Sotilaan joulu tai Sotilaan joulu. Kansi oli aina näyttävä ja
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS:n suomalaisten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, maanpuolustuksta ja turvallisuutta koskevia näkemyksiä kartoittava vuosiraportti ju
Professori, suurlähettiläs emeritus ja Vuoden sotilas 2017 -tunnustuksen saaja Alpo Rusi valottaa yhdessä keskustan entisen puoluesihteerin, tietokirjailija Jarmo Korhosen kanss
Oikaisu 30.8.2015: Ei mennyt ihan nappiin nyt meiltä. Pahoittelemme että menimme monen muun median tavoin lankaan ja uskoimme Forbesissa julkaistua uutista kuolleista venäläiss
Reserviläisliiton puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Mikko Savola ja liiton palkattu toiminnanjohtaja Olli Nyberg lähettivät liittoon kuuluvien yhdistysten puheenjohtajille
Rakas päiväkirja, Näin taas kaunista unta. Pellavapäiset kansantanssijat kaikista maailman maista pyörivät suuressa piirissä ympärilläni ja tekivät rytmivoimisteluliikkei
Työskentelin vuosien ajan Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuuspalvelussa NSA:ssa tutkien Venäjää. Nyt tuntuu siltä, että katselen historiaa kelattuna taaksepäin. Tällä
On ollut osittain hämmentävää seurata Ukrainan kriisiin liittyvää talouskeskustelua. Osa eurooppalaisista, mutta etenkin suomalaiset, tuntuvat ajattelevan vain kriisin negati
Ilmavoimat Jatkosota Krim Museo-opas Nato Näyte Puola Puolustusvoimat puolustusvoimien materiaalihankinnat Ruotsi Saab Sotahistoria strategia Teknologia Tiedustelu Toinen maailmansota Turvallisuuspolitiikka Ukraina Ukrainan kriisi Ukrainan sota USA Venäjä venäjän hyökkäys Yhdysvallat