700 miljoonaa puolustukseen

Artikkelit
Pekka Virkki

Vuoden 2023 ensimmäisessä lisätalousarviossa puolustusministeriön hallinnonalalle kohdennetaan jopa noin 704 miljoonan euron lisärahoitus.


Kyse on suurelta osin korvaushankinnoista, joihin Ukrainan avustaminen pakottaa.


”Suomi tukee Ukrainaa sekä puolustusmateriaaliavulla että osallistumalla ukrainalaisten sotilaiden koulutusoperaatioihin. Ukraina tarvitsee edelleen apua puolustustaistelussaan ja Suomi on tähän tukeen sitoutunut”, sanoo puolustusministeri Mikko Savola.


Toistaiseksi Suomen lähettämien kahdentoista paketin arvo on noin kuutisensataa miljoonaa euroa, mutta talousarviossa varaudutaan myös tämän kevään materiaaliavun korvaamiseen.


Lisäksi Puolustusvoimissa toteutetaan sisäinen neljän miljoonan euron kohdennus EUMAM Ukraine –avustusoperaatioon, jossa suomalaiset toimivat koulutus- ja neuvonantotehtävissä.