Olisiko tullut aika?
Kaikki on muuttunut. Mikään ei ole kuin ennen. Uskallammeko katsoa totuutta silmiin?
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja on mennyt romukoppaan. Tulevaisuus on täysin sumussa. Nyt pitää löytyä toimeenpano- ja päätöksentekokykyä myös niiltä poliitikoilta, jotka eivät ole ”ehtineet” 30 vuoden aikana selvittämään itselleen Nato-jäsenyysasian perusteita. Aika voi loppua, jos vatuloidaan.
Presidentti Niinistön kuvaamista ulko- ja turvallisuuspoliittisista pilareista puolet sulivat kuin lumiukko kevätauringossa.
Niinistön mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka muodostui neljästä pilarista: Ensimmäinen niistä oli oma uskottava puolustuskyky. Tätä meillä ollaan nyt havahduttu vahvistamaan . Hyvä, Suomi!
Toinen Niinistön pilareista on läntiset kumppanuudet, johon kuuluvat EU, Ruotsi, Nato ja Yhdysvallat. Nämäkin vahvistuvat, mutta suhde Natoon ”niin lähellä kuin mahdollista ilman turvatakuita” on todellakin ilman turvaa. Presidentti Joe Biden vahvisti tämän aivan äskettäin julkisesti. Se tuossa jäljempänä.
Kolmas pilari oli hyvät suhteet ja hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa. Mitään ei ole jäljellä. Venäjä julisti meidät epäystävälliseksi maaksi. Kaiholla muistamme ystävyyden, luottamukset, yhteistyön ja johtajien hyvien henkilösuhteiden aikaa.
Neljäs pilari oli YK ja muut kansainväliset yhteisöt. YK? YK:n näytöt on annettu. Pystyi nyt edes yleiskokouksen henkiseen sormenheristämiseen Ukrainan sotaa käsitellessään. ”Soo, soo, Venäjä!”
Ei tartte neuvoo!
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden totesi äskettäin vapaasti suomennettuna: ”Haluan tehdä selväksi: Puolustamme joka ikistä tuumaa Naton aluella tehden sen koko Naton voimalla. Mutta emme käy sotaa Venäjää vastaan Ukrainassa. Suora yhteenotto Naton ja Venäjän välillä olisi kolmas maailmansota. Ja se meidän on estettävä”.
Jos Bidenin viestin ydinsanoma ei aukea Suomen näkökulmasta, niin Ukrainan voi korvata sanalla Suomi.
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd J. Austin III vahvisti saman sanoman pari päivää myöhemmin: ”Yhdysvaltojen sitoutuminen Natoon ja sen artikla 5:en on teräksenluja”. Niin – sitoutuminen Natoon.
Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri totesi tilanteen kansankielellä: ”Naton voima on siinä, että jos olet jäsen, niin ei ole mitään hätää. Mutta jos et ole, niin voi, voi”.
”Jos Ruotsi ja Suomi päättävät hakea jäsenyyttä, olen varma, että niistä tulee jäseniä nopeasti”, totesi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Hän on aiemminkin todennut, että Suomen tai Ruotsin jäsenyyshakemusten käsittely sujuisi teknisiltä osin nopeasti. Lisäksi hän on myös arvioinut, ettei yksikään Nato-jäsenmaa vaikuta olevan epäileväinen Ruotsia ja Suomea kohtaan. Kuulostaa lupaavalta.
”Jäsenhakemus Natoon Suomelta ja Ruotsilta voitaisiin hyväksyä yhdessä yössä”, sanoi puolustusliiton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen. Yksi yö on toki kuvaava ilmaus, mutta mies tietänee varmasti mistä puhuu. Mahdollisesti hän tarkoitti artikla 10:n kutsumenettelyä – kunhan valmistelut on tehty.
Rasmussenin mukaan Natoon liittyminen juuri nyt olisi Suomen ja Ruotsin edun mukaista. ”Ovi on nyt raollaan. Putinilla on nyt kiire, mutta aikaikkuna voi taas sulkeutua pian”, hän varoittaa.
Saman viestin toi Viron Helsingin-suurlähettiläs Sven Sakkov. Hän varoittaa, että Suomen ovi Natoon saattaa pian olla sulkeutumassa. Ja Sakkovilla on varsin vakuuttava asiantuntijaura takanaan.
Mihail Hodorkovski, joka venäläisenä tuntee venäläisen mielenmaiseman, totesi vast’ikään haastattelussa: ”Mikään neutraali asema, jota Putin ei edes pidä enää neutraalina, ei Suomea pelasta, mutta Nato voisi mahdollisesti pelastaa”.
Iltalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan oivaltavasti: ”Venäjällä on Euroopassa 11 rajanaapuria. Kun näistä ottaa pois viisi Nato-maata ja Ukrainan ja Georgian, joihin Venäjä on jo hyökännyt, jäljelle jäävät enää Suomi, Azerbaidžan ja Kazakstan – sekä Valko-Venäjä, joka on jo Venäjän talutusnuorassa. Onko tämä se porukka, jossa Suomi haluaa odottaa Putinin seuraavaa siirtoa?”. Odotellaan seuraavaa siirtoa?
Ei Putinin unelma ole vain Neuvostoliiton rajojen palauttaminen. Se on Iso-venäläinen imperiumi, johon Suomikin toivottaisiin saatavan. Jos Venäjän suunnasta tarkastelee karttaa sotilaallisesti, niin Suomi olisi ilman muuta viisasta liittää Suur-Venäjään.
Lapinlahden Linnut lauloivat, että ”olisiko tullut aika?” Olisiko?