Sota alkaa keskiviikkoisin

Vladimir Putinin hallinnon psykologinen mielenmaisema muistuttaa rikollisjärjestön ilmapiiriä. On oltava kova. Vain voimaa ja kovuutta arvostetaan. Pehmoilija laitetaan sivuun tai eliminoidaan. Siihen on yksinkertainen syy: kilttiä, ylevän moraalista, yhteistä etua hakevaa pidetään heikkona ja siten myös uhkana. Vahva johtaja nähdään turvallisena ja maailmanpolitiikka nollasummapelinä. Valitettavasti tämä voiman kulttuuri elää Venäjällä ja venäläisessä sielussa yhä kovin vahvana. Pohjimmiltaan se perustuu pelkoon luoden ympärilleen ilmapiirin, jossa pelkoon on myös aihetta. Se on itseään ylläpitävän pelon ja harhojen noidankehä.

Adolf Hitlerin mielenmaisema oli samanlainen. Se oli uhkakuvien ja viholliskuvien maailma. Putin, Hitler tai muutkaan rikollispomot eivät kunnioita myönnytyksiä ja vastaantuloa. He kunnioittavat vain voimaa.

Ensi keskiviikkona 23. helmikuuta, ylihuomenna, Venäjällä vietetään perinteistä puna-armeijan vuosipäivää, jota nykyisin nimitetään isänmaan puolustajan päiväksi.

Venäläiseen voiman ja draaman maailmaan sopisi mainiosti aloittaa sota keskiviikkona tai kehittää päivälle vaikkapa Mainilan laukaukset Luhanskissa, tappaa muutama oma kansalainen ja syyttää ukrainalaisia. Niin. On hyvä muistaa, että toisen maailmansodan ensimmäinen uhri oli viaton saksalaissiviili, jonka maanmiehet tappoivat väittäen puolalaisten hyökänneen saksalaiseen rajakylään. Ja Mainilanhan muistamme kaikki.

Sodan voisi sitten aloittaa torstaina tai perjantaina Putinin taivuttua duuman näyteltyihin rukouksiin pelastaa venäläiset kansanmurhalta fasistiukrainalaisten kynsissä.

Siitä sitten liikkeelle. Nopea Kiovan saarto ja Mariupolin sekä Odessan haltuunotto mereltä. Sitova hyökkäys vielä vaikkapa Transnistriasta ja se on siinä. Ei harmita lätkätappiokaan sen jälkeen enää Kremlissä. Kiirehän alkaa olla. Kohta alkaa rasputitsa, rospuutto eli kelirikko.

Lännen lepsuilu houkuttelee venäläistä. Kuten todettu, venäläiset uskovat vain voimaa. Ja Saksa on polvillaan, koska ensin Angela Merkel ajoi alas ydinvoiman ja sitten ilmastofanatismin myötä luovutaan myös kivihiilestä. Saksa on riippuvainen Venäjän energiasta vain omasta syystään. Ydinasevalta ja ydinenergiaan nojaava Ranska puolestaan pelaa omaa peliään. Britit ovat EU:n ulkopuolella, mutta luojan kiitos Natossa. EU:ssa kukaan ei kuitenkaan enää tasapainota Saksan ja Ranskan sulle-mulle -politiikkaa.





Olen opiskellut ja sen jälkeen työskennellyt kansainvälisen politiikan parissa yli 30 vuotta. Sattumalta aloitin juuri Berliinin muurin sortuessa. Näinä vuosina en muista oikean, ison, valtioiden välisen ja suurvallat mukaansa tempaavan sodan vaikuttaneen Euroopassa yhtä uhkaavan todennäköiseltä. Vielä viikko sitten pidin äärimmäisen epätodennäköisenä, että sota alkaisi ennustusten mukaan keskiviikkona. Perjantaina alkoi näyttää jo pahalta ja viikonloppu on vain synkistänyt tilannetta. Nyt on siis pidettävä pää kylmänä.

Tämän viikon keskiviikkona, torstaina tai perjantaina syttyvän aseellisen konfliktin todennäköisyys on jo suurempi kuin sen, että mitään ei tapahdu. Joku sanoo nyt tähän, että siellähän on sodittu vuodesta 2014. Kyllä. Mutta nyt saattaa olla tosi kyseessä. Toivottavasti olen väärässä.

Toisaalta pelkään sodan syttymistä enemmän sitä, että länsi tekee uuden Münchenin sopimukseen. Se olisi aseellista konfliktiakin pahempi, koska se petaisi meille todella paljon isomman konfliktin muutaman vuoden päähän.

Jos länsi tekee saman virheen Putinin kanssa samassa kaupungissa kuin vuonna 1938 Hitlerin kanssa, maksamme kaikesta viimeistään parin-kolmen vuoden sisällä paljon suuremman hinnan. Kysymys kuuluu nimittäin: kuka on seuraava, jos Ukraina uhrataan nyt rauhan alttarilla. Ei, se ei ole Naton suojaama Baltia. Jos Putin luulee voivansa nöyryyttää länttä loputtomiin, hän erehtyy. Venäjä on raaka-ainetuottaja-kehitysmaa, jonka ainoa pääsylippu kansainvälisiin pelipöytiin on sen ydinase. Se sama, josta luopuessaan Ukraina sai Venäjältä takuun rajojensa koskemattomuudesta. No, se oli vain pala paperia. Ei ensimmäinen eikä viimeinen sopimus, jota Venäjä lakkaa noudattamasta ennen kuin muste on kuivunut asiakirjassa.

Venäjän voisi vielä pysäyttää pienellä voimalla ja vähin vahingoin. Olisi vain ajettava kynnysvoimaa Ukrainan rajoille. Siihen riittäisi prikaati puolalaisia vahvistettuna amerikkalaisella mekanisoidulla pataljoonalla ja pienenkin ilmasotatoimiyhtymän ryhmittäminen itään. Pataljoona brittiläisiä laskuvarjojoukkoja… Ei sen kummempaa. Saksalaiset ja Venäjän vanhan ystävän Ranskan voimme näköjään unohtaa.

Kun Ukrainan rajan pintaan saataisiin tiistaina 22.2.2022 vähänkin amerikkalaisia ja brittiläisiä joukkoja ei tarvitsisi kuin ilmoittaa, että jos Venäjä ylittää Ukrainan rajan, tällöin myös lännen joukot ylittävät rajan. Se on kieli, jota Kreml ymmärtää. Ja uskoo. Ai miten muutama tuhatta miestä voisi pysäyttää 190 000 miestä? Siten, että Venäjän olisi silloin mietittävä mitä käy, jos amerikkalainen veri virtaa mustaan multaan.

Mutta tähän ei riitä poliittinen pokka demokratioissa ennen kuin vasta aivan pakon edessä, kuten esimerkiksi syyskuussa 1939. Demokratiatkin nousivat lopulta, kun oli pakko, ja murskasivat Hitlerin. Ikävä kyllä hintana oli puoli Eurooppaa kommunismin rautaesiripun takana puolen vuosisadan ajan. Se oli kovin kallis hinta. Historia ei toista itseään, mutta ihmiset toistavat vanhoja virheitä.





Kahdeksankymmentä vuotta sitten puuristi liittyi toiseensa teiden varsilla ja Ukrainan rannattomalla arolla Saksan epäonnistuttua sen typerällä ja moraalittomalla retkellä itään. Riittämätön voima, strategisen tason virheet, ylimielisyys, brutaalius ja lopulta surkeat tiet, kelirikko sekä talvi murskasivat sairaan unen elintilasta lännessä. Loppu oli vain ajan kysymys.

Niin tulee käymään myös sinulle, Vladimir Putin. Voit saavuttaa nopeita taktisia voittoja, mutta lopulta häviät. Se tulee toki kalliiksi meille lännessä, mutta vielä kalliimmaksi sinulle ja venäläisille.

Kahdeksankymmentä vuotta sitten ristin päähän lyötiin kypärä. Joidenkin alla oli suomalainen nimi. Puuristi oli useamman osa kuin rautaristi.

Tänään, kahdeksan vuosikymmentä vuotta myöhemmin Ukrainaa ja sen kansaa uhkaa Venäjä. Sen brutaali, moraaliton ja typerä johto. Se tulee lopulta epäonnistumaan kaikkien kaltaistensa regiimien tavoin, mutta kysymys kuuluu, millä hinnalla ja kenen kustantamana.

Ilman vuoden 1938 Münchenin länsivaltoja Hitler olisi pysähtynyt. Kansainliitto ja usko maailmanrauhaan tasoittivat tien ensin natseille ja sitten puna-armeijalle.

Ilman Viher-Saksaa myöskään Putinilla ei olisi jalansijaa Euroopassa. Kriisi, jossa olemme on täysin Kremlin syytä, mutta se ei olisi mahdollinen ilman Berliiniä.

Ei Venäjä pysty uhkaamaan Eurooppaa. Jos pysymme lujana, ei edes Ukrainaa. Mutta kun rapautamme taloutemme itse ideologisesti motivoidun fanaattisen aatteen otettua lähes koko EU:n panttivangikseen on Venäjän vaikutusvallan tie Berliiniin ja Euroopan sydämeen taas auki. Ja Saksa lahjoittaa kypärät Ukrainaan.

Niitä saatetaan taas tarvita ristien päälle.


Kuva: Puolalaisia puolustamassa Varsovaa syksyllä 1939.

(Central Photographic Agency Warsaw / Centralna Agencja Fotograficzna (CAF), Military Photographic Agency Warsaw (WAF) – Jerzy Piorkowski (1957) Miasto Nieujarzmione, Warsaw: Iskry, pp. 17 no ISBNCierpienie i walka narodu polskiego 1939-1945, Publisher: Związek Bojowników o Wolność i Demokrację (ZBoWiD), Warsaw, 1958, page 10Władysław Bartoszewski; Bogdan Brzeziński, Leszek Moczulski (1970) Kronika wydarzeń w Warszawie 1939-1949, Warsaw: Państwowe Wydawnictwo Naukowe, pp. 14 no ISBNZ dziejów wojny wyzwoleńczej narodu polskiego, 1939-1945, Wydawnictwo Ministerstwa Obrony Narodowej, 1960, p. 145Krzysztof Dunin-Wąsowicz, Warszawa w latach 1939-1945, 1984, p. 32Narodowe Archiwum Cyfrowe Sygnatura: 37-110Photographs available at www.audiovis.nac.gov.pl are public domain or the owner of the copy rights is the State Treasury of Poland, represented by the National Digital Archive and which grant free of charge licence for free use of the materials on all known exploitation fields., Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=3203543)