”Suomen liikkumatilaan ja valinnanmahdollisuuksiin kuuluu myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin itse päätämme”, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan.

Tuttua puhetta ja ajattelua monenkin poliitikon suusta. Vuosikymmenten hokema tähän liittyen on ollut tuo kuuluisa ”Nato-optio”. Sillä on tarkoitettu sitä turvallisuuspoliittista vaihtoehtoa, että katsoessamme Natoon liittymisen oikeaksi turvallisuuspoliittiseksi liikkeeksi, voimme anoa puolustusliiton jäsenyyttä.

Tässä kolumnissa ei liitytä 30-vuotiseen jankkaajien kuoroon siitä, pitääkö liittyä vai ei, vaan katsotaan asiaa hieman eri kulmasta.

Nato-optio ei ole optio. Optio tarkoittaa sitä, että option antaja sitoutuu lunastamaan lupauksensa sovittuna aikana tulevaisuudessa. Naton siis pitäisi luvata ottaa Suomi jäseneksi tulevaisuudessa, kun vain liittymisestämme Naton päämajassa ilmoitamme. Mutta ei Nato ole luvannut jäsenyyttä. Lupaus on, että ”ovi on auki”. Meillä on siis mahdollisuus anoa jäsenyyttä. Hyvä niin. Kun Suomi menee tuosta avoimesta ovesta Naton tuulikaappiin odottamaan päätöstä, kaikkien Naton jäsenmaiden pitäisi yksimielisesti päättää, että Suomi otetaan kerhon jäseneksi. Jäsenyyttä ei kuitenkaan ole etukäteen luvattu ja siksi meillä ei ole optiota.

Kun me emme ole siis onnellisia Nato-option omistajia, niin mitäs me sitten olemme? Onhan meillä mahdollisuus hakea jäsenyyttä. Kun emme itse voi jäsenyydestä päättää, voimme vain pyytää ja anoa, mutta olemme kuitenkin muiden hyväntahtoisuuden armoilla. Siis mitäs me sitten olemme? Joku vääräleuka voisi sanoa, että Suomi on siis Nato-kerjäläinen.

Kelläs se optio sitten on? Se on Venäjällä. Jos Venäjä haluaa asevoimalla pakottaa Suomen myönnytyksiin tai mihin hyvänsä, se voi sen oikeasti tehdä, koska meillä ei ole puolustusliiton takaamaa ylivertaista pidäkettä, artikla viiden suojakilpeä. Suomi-optio on aito optio Venäjälle, koska se voi optionsa lunastaa milloin haluaa. Jättäytymällä Naton ulkopuolelle, Suomi siis tarjoaa tätä optiota Venäjälle. Tokihan kaikilla optioilla on hintansa. Suomi voi hinnoitella tarjoamansa Suomi-option korkealle, valmistautumalla puolustautumaan tehokkaasti ja päättäväisesti kaikilla hybridisodan taistelukentillä.

Suomi on nykyisen osansa valinnut. Roolinsa yhä rajummaksi käyvän ja keinoja kaihtamattoman geostrategisen pelin nappulana. Jos nykyasemamme ei meitä joskus ehkä enää tyydytä, voisikohan sitä vielä vaihtaa?